Ähtärin Lumi-panda ei ole tiineenä, tiedottaa eläinpuisto

30.8. 7:36

Ähtäri

Ähtärin eläinpuistossa Etelä-Pohjanmaalla asuva Lumi-panda ei ole tiineenä, tiedotti eläinpuisto maanantaina aamupäivällä. Tiedotteessa kerrotaan, että varmuus asiasta saatiin viikonloppuna hormoninäytteiden tuloksista.

Varmistuksen tiineydestä voi eläinpuiston mukaan saada vasta muutama viikko ennen mahdollista synnytystä, ja siksi pandatalo suljettiin vierailijoilta elokuun alussa.

Pandakaksikon naaras Lumi keinosiemennettiin aiemmin tänä vuonna, minkä lisäksi se on paritellut urospanda Pyryn kanssa.

Ähtärin eläinpuisto on mukana kansainvälisessä uhanalaisten pandojen suojeluhankkeessa. Eläinpuisto on aiemmin kertonut, että yksi hankkeen tavoitteista on vahvistaa pandojen geeniperimää tarhattuina syntyneiden jälkeläisten avulla.

Pandatalo avataan kävijöille syyskuun alussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut