Apotista ei joutunut mitään vääriin käsiin, kertoo toimitusjohtaja

Apotti-yhtiön toimitusjohtaja Hannu Välimäki sote-tietojärjestelmä Apottia käsitelleessä tiedotustilaisuudessa Vantaalla 11. lokakuuta 2018.

25.8. 18:21

Helsinki

Potilastietojärjestelmä Apotista ei ole päätynyt Husin potilaiden tietoja vääriin käsiin, vahvistaa Apotti-yhtiön toimitusjohtaja Hannu Välimäki. Aiemmin epäiltiin, että noin 500 henkilön tietoja olisi voinut päätyä esimerkiksi kuntien terveyskeskuksille, vaikka nämä potilaat olivat kieltäneet tietojensa luovuttamisen muille kuin hoitavalle lääkärille.

”Pahimman skenaarion mukaan lähdettiin viestimään, mutta tilanne ei ollut niin paha kuin kuvittelimme”, sanoo Välimäki.

Välimäen mukaan selvityksissä on varmistunut, että tiedoista on muodostunut Apottiin oma rekisterinsä. Siihen ei ole ollut pääsyä minkään Apotti-organisaation käyttäjillä, vaan ainoastaan Apotin admin-käyttäjillä.

Virhe tapahtui Välimäen mukaan vuonna 2020, kun Hus otti Apotin käyttöön ja potilastietoja siirrettiin siihen aiemmin käytössä olleista järjestelmistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut