Amanuenssi Sari Jantunen levittää Turun UFF:stä löytynyttä ryijyä pöydälle Suomen käsityön museon konservointikeskuksessa Jyväskylässä, jonne ryijy on lähetetty tutkittavaksi.

Hiljaisen ryijyn salaisuus

Joku pudotti UFF-keräilylaatikkoon ryijyn, jonka salaisuudet tämä juttu yrittää selvittää.


21.8. 18:30

Kiire. Klaukkalan päälajittelukeskuksesta oli jälleen saapunut tavaraa.

Turun UFF:n apulaismyymälänhoitaja Eija Nieminen otti tottuneesti hoitaakseen kodintekstiilihäkin.

Mattoja, peittoja ja ohoh, jopa neljä ryijyä! Lajittelu, hinnoittelu ja myymälään asettelu.

Yhdestä ryijystä puuttui tankokuja, josta sen olisi saanut roikkumaan ryhdissä muiden ryijyjen kanssa.

”Sä ammut mut”, Nieminen parahtaa puhelimeen kertoessaan ryijyn tarinaa.

”Kollegan kanssa katsottiin, että ei nyt kulahtanut, mutta vähän väsyneen näköinen ryijy. Aika leveä ja pitkä. Mihin me tämä ängetään? Sitten me laitettiin se lattialle.”

Päälle aseteltiin pari kevyttä huonekalua. Kukaan ei huomannut ryijyn yläreunan vuosilukuja.

Ryijy oli nyt esillä Turun UFF-myymälässä kuin matto.

Osa UFF:lle tuodusta ryijystä. Oikealla puolella näkyy ryijyn takaosaa.

Kansalaisille 1700-luvun alku oli vaikea. Suomi oli osa Ruotsin suurvaltaa, joka mureni tappioon Ruotsin-vastaiselle liittoumalle suuressa Pohjan sodassa (1700–1721).

Sodassa Venäjä miehitti julmasti Suomen alueita. Sotasaaliiksi päätyi myös ryijyjä. Jakso tunnetaan isonvihan aikana. Vieraina olivat myös rutto ja katovuodet.

Varakasta väkeä pakeni Ruotsiin arvostetut ryijyt mukanaan. Tavallinen väki käytti ryijyjään loppuun.

Koruttomat mutta lämpimiksi kudotut makuuryijyt tai koristeellisemmat sängynpeitteet päätyivät lopulta eläinten loimiksi. Viimeisillä riekaleilla jopa tilkittiin hirsiä.

Ryijyjä, joihin tekijä on merkinnyt valmistusvuoden, on säilynyt 1700–1720-luvuilta meidän päiviimme vain muutama. 1700-luvun lopulta ryijyjä on tallessa useissa museoissa.

Kuhmoisten ryijy vuodelta 1695.

Vanhimmat säilyneet vuosiluvulliset ryijyt ovat 1600-luvun lopulta: Kansallismuseon kokoelmista löytyy ”Kuhmoisten ryijy” (1695) ja Turun museo­keskuksesta palmettiryijy mahdollisesti vuodelta 1688.

Kului muutama viikko. Eija Nieminen oli iltavuorossa ja palveli kassalla.

”Naisasiakas tuli hirveällä höökillä ja pyysi äkkiä ottamaan ryijyn pois lattialta”, Nieminen kertoo.

Tuohtunut asiakas arveli ryijyä erittäin iäkkääksi.

Niinkö? Käsityöihmiseksi tunnustautuva Nieminen tiesi, mistä saisi apua: asiantuntevasta Facebook-ryhmästä Ryijy, suomalainen perinnetekstiili.

”Onko kellään tietoa tästä ryijystä?” Nieminen kysyi kuvan kera.

Ryhmän perustaja vastasi pian: ”Oijoi, vanha kansanomainen. Laitatko lähikuvia edestä nukkaväliä avaten ja takaa, jossa myös päärmettä.”

”Tai toisinto kansanomaisesta… Onko tuolla ylhäällä vuosiluvut?”

Nieminen tunsi itsensä puusilmäksi. Hävetti. Vuosiluvut! Vasemmalla 1718 ja oikealla 1798.

Seuraavaksi Nieminen lähetti valokuvat ryijystä Suomen käsityön museoon Jyväskylään. Olisiko museo kiinnostunut ryijystä? Mikä tämä ryijy on?

Kun elinolot kohentuivat Suomessa 1700-luvun loppua kohti, ryijyjäkin alettiin taas tehdä enemmän.

Suomalaiset kansanomaiset ryijyt olivat olleet yhteispohjoismaisilta juuriltaan ankaran geometrisia.

Oli kalaverkkoa muistuttavaa vinoneliöruudukkoa, neliöitä, noppakuviota ja šakkiruudukkoa, joka saattoi koristaa jo šakkia pelaavien viikinkien veneryijyjä.

Koristeellisuus oli lisääntynyt vähitellen. Maalaiskutojat kopioivat ryijyihinsä muistinvaraisesti ja soveltaen ornamentteja porvarisnaisten ristipistoliinoista. Leijonia, vaakunoita, kruunuja. Eläin- ja ihmishahmoille luotiin suomalaisryijyille tyypillinen symmetria kutomalla kuvioita pareittain peilikuvina.

Ruotsalaisylhäisöä alkoi palata Suomeen olojen vakiinnuttua. He toivat mukanaan muodikkaita huonekalukankaita ja koristetekstiilejä, jotka olivat Keski-Euroopassa yleistyneet jo aiemmin. Suomeen tuotiin myös itämaisista tekstiileistä vaikutteita saaneita ruotsalaisryijyjä.

Uudet tuulet innoittivat 1700-luvulla ryijyjen kutojia erityisesti Satakunnassa ja Hämeessä. Siellä ryijynkudonnan perinteet olivat Lounais-Suomea ja rannikkoalueita nuoremmat. Ryijyihin kudottiin esimerkiksi tulppaaneja, vaikka kukkaa ryhdyttiin viljelemään Suomessa vasta myöhemmin 1800-luvulla.

Suomalaisen koristeryijyn kultakausi, runsain ja loisteliain tuotanto, ajoittuu vuosille 1770–1850. Oli syntynyt paikallisia ryijynkudonta-alueita, joita leimasivat tietyt kudontamallit, symbolit ja värivalinnat.

Teollinen tuotanto näivetti vähitellen omaleimaiset käsityöperinteet 1800-luvun loppua lähestyttäessä.

Ryijy lähetettiin Turusta Suomen käsityön museon konservointikeskukseen Jyväskylään, jossa se laitettiin pakastimeen mahdollisten ötököiden varalta. Museomestari Janne Syrjänen hakee ryijylaatikkoa pakastimesta.

Kun museon johtava konservaattori Anne Vesanto näki ”UFF-ryijyn” ensi kertaa, ryijyn hyvä kunto 1700-lukulaiseksi mietitytti. Materiaalit olivat kuitenkin aidot, vanhan kansanomaisen ryijyn. Eivät ainakaan 1800-lukua nuoremmat. Teollisesti kudotut langat olisivat näyttäneet toiselta.

Ryijyjä tehneiden naisten kädentaidot olivat loistavat, sillä toimetonta hetkeä ei ollut. Käsin kehrättiin villalangat nukkaa ja pohjakudetta varten. Lankojen laatu oli tasainen.

”Kuitenkin pieniä poikkeamia tuli, kierteen epätasaisuutta, langan vahvuuden vaihtelua. Nämä ovat vanhoja käsinkehrättyjä, tiukkakierteisiä villalankoja, jotka on kotivärjätty. Lanka on hieman, mutta ei pahasti, liestynyt auki.”

Osa hämäläisistä ja keskisuomalaisista 1700-luvun säilyneistä ryijyistä on erityisiä: niiden nukkalanka hohtaa silkin lailla. Kiiltovillaa saatiin maatiaislampaista – ei ulkomaisista roduista, joiden tuonti alkoi 1750-luvun puolivälissä.

Kiiltovillan kuidun poikkileikkauspinta ei ollut pyöreä vaan väkäsikäs: valo heijastui kuidusta kuin monisärmäisestä kristallista.

”Tämän ryijyn langoissa ei ole kiiltovillaa mukana ollenkaan”, Vesanto kertoo.

Ryijyssä on kuitenkin loisteliaisuutta. Se on suuri ja yhä värikäs. Erittäin sininen. Ei punaistakaan puutu.

”Siksi voi sanoa, että ryijy on kuulunut hyvin toimeen tulleelle talolle”, Vesanto toteaa.

Ryijy on pakattu UFF:in muovikassiin, josta se otetaan Suomen käsityön museon konservointikeskuksessa ulos puuvillahansikkain.

Onko ryijyn sininen väri saatu aikaan Euroopan ulkopuolelta tuodusta, arvostetusta indigosta tai kenties Suomessakin viljellystä värimorsingosta?

”Sitä emme pysty itse tutkimaan, se olisi kallis tutkimus. Meille riittää tieto, että väri on joko indigosta tai muusta sen sukulaiskasviväristä.”

Ryijyn pinta on haalistunut, ja näyttää nykyään vain sini-puna-okra-valkoiselta. Nukkapinnalta on kadonnut neljä kuvioissa käytettyä väriä: keltainen, vihreä sekä vaaleankeltainen ja -sininen. Näiden jäänteitä on vain nurjan puolen nukkasolmuissa.

Jos ryijyn langat olisi värjätty 1800-luvun lopulla yleistyneillä ensimmäisillä teollisilla väriaineilla, räikeillä aniliiniväreillä, olisi se nyt vielä haalistuneempi. Esimerkiksi aniliinivioletti muuttui auringonvalossa ja vesipesuissa vaaleanharmaaksi.

Ryijyn nukkalankojen juuressa näkyy tummempaa sävyä. Nukkalankojen päiden värit ovat haalistuneet.

Jos osaa katsoa, ryijystä erottaa neljä ihmishahmoa. Keskellä kaksi pönkkähameista naista ja heidän alapuolellaan kaksi lierihattuista miestä.

”Aina, kun ryijyssä on ihmishahmoja, yleisimmin sillä viitataan siihen, että ryijy on morsiusryijy”, Vesanto sanoo.

Ryijyn naisilla on päässään mahdollisesti morsiuskruunut. Lisäksi Vesanto löytää ryijystä kaksi eläin- tai lapsihahmoa. ”Oletus on lapsissa, koska tämä on morsiusryijy.”

Jo 1500-luvulla Juhana-herttua oli lahjoittanut Turun linnan aatelisneidoille ja palvelijoille kapioksi ryijyjä. Vanha morsiusryijyperinne elpyi 1700-luvun lopulla.

Morsiusryijyistä tehtiin mahdollisimman koreita. Oli kyseessä talon maine ja kunnia. Ryijyhän oli esillä häissä, siirtyi siitä morsiusvuoteeseen ja palvelisi sitten näyttävänä päiväpeitteenä.

Värit olivat runsaita. Kristillisillä ja pakanallisilla symboleilla taattiin morsiusparille onnea ja turvaa: ristejä, elämänpuita, tiimalaseja, nelisydämiä, rengassolmuja, hannunvaakunoita, kahdeksansakaraisia tähtiä eli kannuksenpyöriä.

Tässä ryijyssä oletettujen lapsihahmojen vierestä löytyy onnea, rakkautta ja voimaa suoneet hannunvaakunat. Kuvioista saattaa tunnistaa myös tiimalaseja. Keskialan yläreunassa on kaksi astiassa olevaa kukkaa, jotka käyvät tulppaaneista.

Nais- ja mieshahmojen välisen rivin keskellä on kruunu kahden kannuksenpyörän ympäröimänä.

Ryijyjen kristillisillä ja pakanallisilla symboleilla taattiin morsiusparille onnea ja turvaa.

Joku jossakin päin Suomea halusi eroon ryijystä. Ryijyn pudotessa UFF:n keräilylaatikkoon katkesivat säikeet sen syvällisempään historiaan. Kuka ryijyn teki ja missä?

Ryijy itse antaa vielä vihjeitä. ”Keskialalla ovat ne tunnusomaiset piirteet”, Vesanto opastaa.

Keskellä on jäänteitä kalanverkkokuviosta. Vinoneliöiden kulmat eivät enää kosketa toisiaan.

Vastaava hajaantunut vinoverkkokuviointi tunnetaan Satakunnassa, erityisesti Karkun seudulla. Pidetään todennäköisenä, että alueella on toiminut ahkera kutoja tai työtupa, jossa tämä paikallinen omaleimaisuus kehittyi.

”Meillä on yksi vanha kokoelmaryijy, joka on aika lähellä tätä UFF-ryijyä. Mutta ei toki ihan yksi yhteen”, kertoo Suomen käsityön museon amanuenssi Marjo Ahonen.

Suomen käsityön museon ”sisarryijy”. Ryijyn ruskeaa osaa kiertävän siksak-kuvion ja yläreunan keltaisen kehyksen välissä on kirjaimet H H ja tulppaani-aiheen alapuolella merkintä W 1797

Samantyylisiä ryijyjä on taltioitu muihinkin museoihin. Esimerkiksi paikkakunnalta Tl Lappi entisessä Turun ja Porin läänin pitäjässä, josta on vain noin 90 kilometrin matka Karkkuun.

Myös Tampereen Vapriikin kokoelmissa on samantyylinen ryijy, jonka saantipaikka on Karkku.

Kansallismuseon ja Vapriikin samankaltaiset ryijyt.

On harvinaista, että 1700-luvun ryijyyn on kudottu kaksi vuosilukua.

Ryijy on mahdollisesti valmistettu vuonna 1798 vietettyjä häitä varten, ja esikuvana on ollut jokseenkin vastaava ryijy vuodelta 1718.

”Tiedetään, että esikuvaryijyn ja valmistettavan ryijyn valmistusvuosien sijoittaminen samaan ryijyyn on ollut käytössä 1900-luvulla. Loogista olisi, että näin on toimittu historiassa aiemminkin”, Ahonen kertoo.

Muukin selitys vuosiluvuille voi olla. Ryijystä löytyy nimittäin kolmas mies. Hän seisoo kaikkein alimpana.

”Mahtaako hänen läsnäolonsa liittyä ryijyn yläkulmiin kudottuihin vuosilukuihin, joiden välillä on 80 vuotta? Tämä ryijy on kudottu vuoden 1798 tapahtuman kunniaksi, mutta jotain on tapahtunut myös 1718”, Vesanto pohtii.

Ryijyyn on kudottu kaksi pönkkähameista naishahmoa.

Vuosien saatossa ryijyn nukkalankojen päät saattavat liestyä auki.

UFF-säätiö halusi lahjoittaa ryijyn Suomen käsityön museolle. Museo otti ryijyn vastaan, vaikka olennaista taustatietoa ryijyn historiasta puuttuukin.

Tuolta ajalta säilyneen kansanomaisen ryijyn yleinen kulttuurihistoriallinen arvo on suuri.

”Vaikka ne ovat alun perin linnaryijyistä kopioituja ja niiden kansanomaisia variaatioita, on kasviväreistä johtuva värimaailma sekä sommittelu oman aikansa oloissa ennen 1800-luvun puoliväliä taidokasta ja tasapainoista. Tekstiilit ovat esteettisesti kauniita nykymittapuullakin”, toteaa museon amanuenssi Ahonen.

Apulaismyymälänhoitaja Eija Nieminen liikuttuu kuullessaan ryijyn tulleen hyväksytyksi museon kokoelmiin. ”Se on lahjoituksena meille tullut, ja nyt se menee oikeaan kotiin.”

Ryijyjä säilytetään Jyväskylän käsityön museon konservointikeskuksen säilytystiloissa vaakatasossa, rullattuina, kankaisiin käärittyinä ja nukkapuoli ylöspäin.

Fakta

Tätä ryijylle tapahtuu seuraavaksi

■ Jos sinulla on tietoa kyseisestä ryijystä, ota yhteyttä Suomen käsityön museoon: marjo.ahonen@jyvaskyla.fi

■ Ryijyn hankintaerän tunnus on H/2022/43, kokoelmanumero E2611, hankintapäivämäärä 14.12.2021.

■ Ryijy odottaa puhdistusta konservaattoreiden pitkällä työlistalla, minkä jälkeen ryijyn tiedot kirjataan yksityiskohtaisesti museon tiedonhallintajärjestelmään ja julkaistaan museoiden yhteisessä asiakaskäyttöliittymässä Finna.fi. Ryijy saa oman tunnisteen: E2611/001. Tähän voi mennä useampi vuosi. Tiedossa ei vielä ole, milloin ryijy tulee yleisön nähtäville. Ryijynäyttelyitä järjestetään harvoin muun muassa niiden suuren tilantarpeen vuoksi.

Lisätietoja Suomen ryijystä löytyy mm. oheisista kirjoista, joista osaa on käytetty lähteenä myös jutussa: Ryijy, (Annikki Toikka-Karvonen, 1971); Ryijy esillä, Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa (2007) , Ryijy elää – suomalaisia ryijyjä 1778–2008 (Tuomas Sopanen, Leena Willberg, 2008), Rakas ryijy, (Pirkko Sihvo 2009), Suomen ryijyt, (U. T. Sirelius 1924), Ryijy – The Finnish Ryijy-Rug (2009, Designmuseo).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut