Lastensuojelun työntekijöitä uhkaillut yhdyskuntapalveluun

Kahta lastensuojelun työntekijää Porissa uhkaillut ja myöhemmin vaarallisen takaa-ajotilanteen aiheuttanut mies selviää teoistaan yhdyskuntapalvelulla.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi sastamalalaismiehen 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistus muunnettiin 210 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

16.8. 10:55

Pori

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi sastamalalaismiehen (s. 1998) kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja näpistyksestä 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistus muunnettiin 210 tunniksi yhdyskuntapalvelua.

Mies soitti marraskuussa 2019 lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja perhetyön ohjaajana toimineille henkilöille heidän työpuhelimiinsa, kertoen, ettei heidän pitäisi koskea toisen lapseen, mikäli oma perhe on heille tärkeä, ja että he ovat ”vieneet väärän lapsen”. Uhatut virkamiehet olivat tuolloin työparina hoitamassa miehen lapseen liittyvää virkatehtävää.

Mies kiisti itse soittaneensa puheluita, mutta myönsi olevansa niistä tietoinen. Televalvontatietojen ja poliisin laatiman selvityksen mukaan puhelut oli soitettu prepaid-liittymästä, joka oli ollut liitettynä miehen käytössä sekä ennen puheluita että niiden jälkeen olleeseen puhelimeen. Käräjäoikeuden mukaan soittajan henkilöllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Heinäkuussa 2020 mies anasti Mikkolan Prisman edustalta pyörätelineestä lasten polkupyörän.

Helmikuussa 2021 mies oli äitinsä omistamalla henkilöautolla liikkeellä Porin keskustassa. Hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa ja veressään kolmen eri huumausaineen vaikuttavaa ainetta.

Keskusaukiolla poliisipartio antoi miehelle pysähtymiskäskyn, jolloin mies lähti pakenemaan ajaen väärään suuntaan yksisuuntaisilla tieosuuksilla Itsenäisyydenkadulla, Eteläpuistossa, Pohjoispuistossa ja Teatterikadulla. Poliisipartio seurasi miehen kuljettamaa autoa 80–90 kilometrin tuntinopeudella, mutta ei saavuttanut sitä.

Päästyään valtatie 8:lle mies jatkoi pakoaan jopa 157 kilometrin tuntinopeudella. Miehen kuljettama auto eksyi takaa-ajon aikana useita kertoja vastaantulevien kaistalle, ja kun poliisiauto yritti päästä sen rinnalle, mies teki toistuvasti nopeita väistöliikkeitä poliisiautoa kohti. Törmäyksen välttääkseen poliisit joutuivat jättäytymään miehen kuljettaman auton taakse.

Lopulta takaa-ajo päättyi Noormarkun Kirkkotiellä, jossa poliisit onnistuivat kiilaamaan miehen kuljettaman auton lumipenkkaan.

Mies velvoitettiin maksamaan vakuutusyhtiölle runsaat 6 300 euroa liikennevakuutuksen perusteella maksettuja vakuutuskorvauksia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut