Merimetsokannassa vain alueellisia muutoksia – kanta kasvoi voimakkaimmin Raumalla

Yli 60 prosenttia koko Suomen merimetsokannasta pesi kahdeksassa suurimmassa yhdyskunnassa.

Kuntatasolla merimetsokanta kasvoi voimakkaimmin Raumalla.

16.8. 8:39

Kesällä 2022 merimetsojen pesiä laskettiin Suomessa noin 24 470 kappaletta, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksen julkaisemassa tiedotteessa. Koko Suomen pesimäkannan koko on vaihdellut vuoden 2015 jälkeen enää vain muutamalla prosentilla. Alueellisesti pesämäärien vuotuiset vaihtelut ovat kuitenkin suuria.

Suomen pesimäkanta oli kesällä 2022 vajaan prosentin verran, 140 pesää, pienempi kuin edelliskesänä. Vuoden 2021 syyskesällä Haminasta löytyi yksi uusi kolmen sadan pesän yhdyskunta, joka nosti edellisvuoden pesämäärän noin 24 610 pesään. Vuoden 2021 kanta oli viisi prosenttia pienempi kuin vuonna 2020.

Suomenlahdella ja Selkämerellä sijaitsi kummassakin noin kolmannes merimetson pesistä, Saaristomerellä viidennes, Merenkurkussa kymmenen prosenttia ja Perämerellä yhdeksän prosenttia.

"Suomenlahdella merimetsokanta pienentyi runsaat kymmenen prosenttia, kuten myös Saaristomerellä ja Merenkurkussa. Selkämerellä ja Perämerellä merimetsokanta oli sen sijaan viidenneksen suurempi kuin kesällä 2021", kertoo tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta.

Koko Pohjanlahden alueen merimetsokanta kasvoi kokonaisuutena 12 prosenttia. Pohjanlahden alueella oli lähes 12 700 pesää, joista Selkämerellä noin 8 010, Merenkurkussa 2 480 ja Perämerellä 2 190. Suomenlahdella oli kesällä 2022 noin 7 380 pesää ja Saaristomerellä 4 400.

Entistä suurempi osuus merimetsoista pesi suurissa yhdyskunnissa

Merimetsoyhdyskuntia havaittiin Suomessa 52. Yhdyskunnat pesivät yhteensä 71 luodolla tai saarella ja lisäksi viisi yhdyskuntaa pesi pikkuporukoissa pelkästään merimerkkien, linjataulujen tai majakan rakenteissa.

Yli 60 prosenttia koko Suomen merimetsokannasta pesi kahdeksassa suurimmassa yhdyskunnassa. Nämä yli tuhannen pesän yhdyskunnat sijaitsivat Raumalla (noin 4 700 pesää), Mustasaaressa (2 240), Porvoossa (1 680), Turussa (1 490), Kristiinankaupungissa (1 430), Kokkolassa (1 360), Porin Enäjärvellä (1 250) ja Espoossa (1 140).

Kuntatasolla kanta pieneni eniten, noin 1 100 pesällä, Kirkkonummella ja kasvoi voimakkaimmin, 1 040 pesällä, Raumalla. Uudessakaupungissa ja Raaseporissa kanta pieneni noin 400 pesällä, Espoossa, Porissa ja Mustasaaressa kanta puolestaan kasvoi noin 300 pesällä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut