Tullin haaviin jäi Venäjälle vietäväksi tarkoitettua kiellettyä matkatavaraa

3.8. 21:24

Tullin matkustajaliikenteen tehovalvonta paljasti viime ja toissa viikolla noin sata tapausta, joissa yritettiin viedä kiellettyä tavaraa Suomesta Venäjälle, Tulli tiedotti keskiviikkona.

Tavaroiden joukossa oli muun muassa erilaisia teknisiä välineitä, kuten drooneja ja navigointilaitteita, jotka ovat EU:n Venäjä-pakotelistalla, valvontajohtaja Mikko Grönberg Tullista kertoi STT:lle.

”Lisäksi siellä oli muun muassa moottoriöljyä, voiteluaineita, maaleja sekä erilaisia ylellisyystuotteita”, Grönberg sanoo.

”Pakotekokonaisuus on nyt varsin laaja. Se kattaa Venäjän teolliseen ja sotilaalliseen kyvykkyyteen vaikuttavat tekniset välineet ja materiaalit. Lisäksi ylellisyystuotteita on laajasti pakotteiden piirissä.”

Osassa käynnistetty esiselvitys

Tullin mukaan sadasta tapauksesta noin 20:ssä on meneillään esiselvitys. Niissä arvioidaan, onko tapauksissa syytä epäillä rikosta. Osassa on pyydetty lausuntoa ulkoministeriöstä.

”Pakotteisiin kuuluu kohtalaisen hankaliakin teknisiä tuoteryhmiä. Niissä tarvitaan erityistä asiantuntemusta ja osaamista, jotta voidaan määritellä, kuuluvatko tuotteet pakotelistalle vai eivät”, Grönberg sanoi.

”Ulkoministeriössä tätä asiantuntemusta on. Se on viranomainen, joka viime kädessä ottaa Suomessa kantaa siihen”, ovatko tietyt tuotteet pakotteiden piirissä vai eivät.

Tapaukset, joissa esiselvitykseen ei ole ryhdytty, on Grönbergin mukaan hoidettu Tullissa ”hallinnollisesti”.

”Tässä on tehty rajanvetoa ihan tapauskohtaisesti, että onko mahdollisesti syytä epäillä rikosta vai ei. Esimerkiksi tahallisuuskysymykset ovat olleet harkinnassa keskiössä”, Grönberg kertoi.

Yhteistä kaikille tapauksille on kuitenkin se, että pakotteiden piiriin kuuluvat tavarat eivät ole päässeet itärajan yli. Osassa tapauksista on ollut mahdollista palauttaa tuotteet takaisin myymälään. Loput ovat jääneet Tullin haltuun.

Tulli teki tehovalvonnassa yhteensä 2 500 tarkastusta matkustajaliikenteeseen 22.–26. heinäkuuta. Kaupallinen liikenne ei ollut tehovalvonnassa mukana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut