Koronarokotteita annettiin viime viikolla 14 000 enemmän kuin sitä edeltävällä viikolla

”Eniten rokottautumisia tulee varmaan elokuun alku- ja keskivaiheilla”, THL:n asiantuntijalääkäri arvelee.

THL on antanut suosituksen, että kunnat alkaisivat tarjota neljänsiä rokoteannoksia jo tässä kuussa.

28.7. 21:30

Koronarokoteannoksia annettiin viime viikolla 14 000 enemmän kuin sitä edeltävällä viikolla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijalääkäri Mika Muhonen kertoi STT:lle torstaina.

”Jonkin verran on varmaan jo viime viikolla annettu neljänsiä annoksia. Mikään muu ei oikein selitä tätä nousua.”

Viime viikolla annettiin Muhosen mukaan yhteensä 36 000 koronarokotetta.

THL antoi viime viikon maanantaina suosituksen, että kunnat alkaisivat tarjota neljänsiä rokoteannoksia kaikille yli 60-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville jo tässä kuussa tai viimeistään elokuun alusta alkaen. Alun perin suositus oli, että neljänsiä rokotuksia laajennettaisiin asteittain eri ryhmille 15. elokuuta alkaen.

Suositus toi Muhosen mukaan noin 1,4 miljoonaa ihmistä neljännen koronarokotuksen saajalistalle.

Muhonen sanoi, etteivät kunnat välttämättä ehtineet varautua neljänsien rokoteannosten jakamiseen kovin hyvin.

”Eniten rokottautumisia tulee varmaan elokuun alku- ja keskivaiheilla, kun siihen kunnat olivat alun perin varautuneet.”

Rokotustahtiin vaikuttaa myös se, että osa ihmisistä on sairastanut taudin kolmannen annoksen saamisen jälkeen, Muhonen sanoi.

Tässä tapauksessa neljättä rokotetta ei tarvitse ottaa. Tietoa tämän ryhmän koosta ei Muhosen mukaan ole.

Tartunnan ei tarvitse olla laboratoriovarmennettu, vaan myös kotitestillä saatu positiivinen tulos riittää.

”Sekin riittää, jos perheessä joku on saanut positiivisen testituloksen ja itsellä on ollut samoja oireita. Silloin tauti on hyvin todennäköisesti ollut itselläkin.”

Neljänsinä tehosterokotteina annetaan Muhosen mukaan ensisijaisesti Pfizerin Comirnaty- ja Modernan Spikevax-rokotteita.

Kolmantena vaihtoehtona on Novavaxin Nuvaxovid-rokote.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut