Passiruuhkat laantunevat alkusyksystä, arvioidaan Poliisihallituksesta

Henkilökortin edut äkätty: suomalaiset hakevat nyt selvästi enemmän henkilökortteja kuin aiemmin.

Passiruuhkien pahin vaihe vaikuttaa olevan ohitettu.

18.7. 10:47

Helsinki

Suomen passinhaun jumittaneiden ruuhkien voidaan odottaa laantuvan alkusyksystä, arvioidaan Poliisihallituksesta. Tilannetta on alkukesän jälkeen auttanut se, että poliisissa on siirretty lisäkäsiä ja lisätunteja passiasioiden hoitamiseen, kertoo ylitarkastaja Mika Hansson Poliisihallituksesta.

”Näyttää siltä, että pahin vaihe on ruuhkissa ohitettu. Ennakoisin, että alkusyksyn aikana aletaan päästä lähemmäs normaalitilannetta sekä ajanvarauksissa että jonotusajoissa ilman ajanvarausta”, Hansson sanoo.

Samalla hän myöntää, että myönnettyjen passien ja henkilökorttien määrät ovat nyt edelleen kovia ja ajanvarausajat täyttyvät pikapikaa.

Isoin syy pullisteleviin passijonoihin on Hanssonin mukaan korona-ajan vaikutus. Osalla suomalaista passi on päässyt vanhentumaan, kun korona-aikana ei ole haluttu tai voitukaan matkustaa ulkomaille. Toinen passinhakua Suomessa lisännyt syy on ylitarkastajan mukaan Ukrainan sota, joka ”näkyi heti”.

Ruuhkissa eroja myös viikonpäivissä

Hanssonin mukaan suomalaisten olisi hyvä huomata ja tietää, että sekä passia että henkilökorttia voi hakea poliisilta myös muualla maassa kuin omalla asuinseudulla. Alueellisesti isoja eroja on sekä ajanvarausajoissa että siinä, kauanko passihakemuksen jättämiseen tarvitsee jonottaa, jos menee poliisiasemalle ilman ajanvarausta.

”Joissain paikoissa jonotus kestää vain muutaman minuutin, toisissa taas enimmillään neljäkin tuntia. Yleisesti voi sanoa niin, että isoimmat paikat ovat ruuhkaisimpia. Ajanvarauksissa pahin tilanne on Helsingissä ja Vantaan Tikkurilassa: seuraavat vapaat ajat löytyvät vasta marraskuulta”, lisäaikoja ehkä jo aiemmin.

Hanssonin mukaan ruuhkissa on myös päiväkohtaisia eroja.

”Maanantait ovat jonotusasiakkaille ruuhkaisimpia päiviä.”

Ajanvaraukset voi tehdä ja vapaita aikoja etsiä kautta Suomen keskitetysti poliisin nettipalvelussa, jonka osoite on asiointi.poliisi.fi.

Henkilökortilla muihin EU-maihin

Henkilökortin hankkiminen oli Suomessa pitkään melko vähäistä, mutta tilanne on muuttunut.

”Henkilökorttien hakemisen ripeä kasvu alkoi vuonna 2019. Niitä on voimassa Suomessa jo lähemmäs 1,6 miljoonaa kappaletta”, Hansson kertoo.

Muutosta selittää ensinnäkin se, että henkilökorttia voi käyttää kotimaassa henkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana. Ajokortti ei enää käy esimerkiksi sähköiseen tunnistautumiseen. Moni lienee myös päätellyt, että pankkikortin kokoinen henkilökortti on kätevämpi pitää mukana kotimaassa kuin passi.

”On lisäksi hyvä muistaa, että jos sinulla on voimassa oleva henkilökortti ja matkustelet muihin EU-maihin, ei ole passijonojen ruuhkaisena aikana mitään syytä lähteä hakemaan passia”, Hansson sanoo.

EU-maiden lisäksi henkilökortilla pääsee esimerkiksi Sveitsiin.

Voimassa olevia passeja on Suomessa nyt runsaat 3,5 miljoona. Niitä on liki 300 000 vähemmän kuin joulukuussa 2019. Passien ”uusimisvelka” on pienentynyt tänä keväänä noin 40 000:lla per kuukausi.

”Passien määrä ei välttämättä enää nousekaan vanhalle tasolle, koska henkilökortteja myönnetään niin paljon ja käytetään myös matkustusasiakirjana. Toisaalta yhä useammalla on voimassa sekä passi että henkilökortti”, Poliisihallituksen ylitarkastaja täydentää.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut