Kirkko haluaa uuteen kirkkolakiin uskonnollisen pykälän, jossa on perustuslaillisia ongelmia

Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on esittänyt uutta kirkkolakia eduskunnan hyväksyttäväksi. Kesällä tulleessa esityksessä otetaan kantaa myös kirkon tunnustukseen, mitä perustuslakivaliokunta on jo aiemmin pitänyt ongelmana.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kyltti kokoushuoneen ovella eduskunnassa Helsingissä 11. maaliskuuta 2021.

17.7. 17:06

Helsinki

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on työntämässä eduskunnan käsittelyyn lakiesitystä, jonka sisältöä perustuslakivaliokunta on jo aiemmin pitänyt ongelmallisena.

Kirkon ylin päättävä elin eli kirkolliskokous päätti syksyllä 2021 esittää eduskunnalle uutta kirkkolakia, ja hallitus antoi sen mukaisen esityksen kesällä. Uudessa lakiesityksessä otettaisiin kantaa kirkon tunnustukseen ja tehtävään avoimen kristillisillä sanamuodoilla. Perustuslakivaliokunnan mielestä kirkon tunnustuksesta päättäminen sopisi uskonnonvapauden vuoksi paremmin muualle kuin eduskunnan lainsäädäntöön.

”Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. – – Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi, todetaan hallituksen esityksessä, joka annettiin eduskunnalle kesäkuun lopussa.”

Samansisältöistä muotoilua on yritetty jo aiemmin tällä vaalikaudella saada eduskunnassa läpi. Esitys palautui muista syistä valmisteluun. Nyt se annettiin eduskunnalle taas.

Vain kirkko saa ehdottaa kirkkolakiin muutoksia

Ilkka Huhta Sovinto 100 -kansalaisfoorumissa Kallion kirkossa 20. tammikuuta 2018.

Evankelis-luterilaista kirkkoa koskevalla kirkkolailla on Suomen lainsäädännössä erityisasema. Ainoastaan kirkko, käytännössä kirkolliskokous, voi ehdottaa sen sisältöön muutoksia. Eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä kirkkolakiesityksen tai tehdä siihen lakiteknisiä korjauksia.

Lain säätämisjärjestys on perua Suomen perustuslaista, jonka mukaan kirkkolaissa säädetään kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Nykyisessä, vuoden 1993 kirkkolaissa taas todetaan, että kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita.

Kirkkohistorian professori Ilkka Huhta Itä-Suomen yliopistosta arvioi, että lain erityisestä säätämisjärjestyksestä on aiemmin haluttu pitää kiinni. Kirkon tunnustusta koskeva muotoilu on nykylaissakin, joskaan ei yhtä tarkasti. Nyt kirkkolakia koskevissa asenteissa on alkanut näkyä muutosta eduskunnassa.

Pitääkö laissa olla tunnustuksellinen pykälä?

Janne Salminen eduskunnassa tiistaina 24. toukokuuta 2016.

Perustuslakivaliokunta otti vuonna 2020 kriittisen kannan siihen, että kirkon uskonnollisesta tunnustuksesta päätettäisiin kirkkolaissa. Parempi paikka kirkon tunnustuksen määrittelylle olisi valiokunnan mielestä kirkon omassa kirkkojärjestyksessä. Lakiesityksen sisältöön suhtautuivat kriittisesti myös osa valiokunnan kuulemista professoreista. Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen piti lausunnossaan tunnustuspykälää ongelmallisena perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden kannalta.

”Lakiin sisältyvä kirkon tunnustus ja tehtävä näyttäisivät jäävän riippumaan myös lainsäätäjän tahdosta”, Salminen kirjoitti.

Kirkolliskokous päätti kuitenkin jättää pykälän eduskunnalle annettavaan uuteen esitykseen. Professori Huhta tulkitsee, että pykälästä päättäessään kirkolliskokouksen tahtona oli pitää kiinni kirkon valtiollisesta asemasta.

”Kirkko haluaa osoittaa paradoksaalisesti itsenäisyyttänsä sillä, että se haluaa, että valtiovalta päättää sen tunnustuksellisuudesta. Minusta siinä on jotain historiallisesti ironista”, sanoi Huhta.

Uskonnollisen tunnustuspykälän lisäksi eduskunnan perustuslakivaliokunta piti aiheellisena selvittää, pitäisikö kirkkolain säätämistapaa muuttaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut