Liikemies Onni Sarmastetta epäillään raiskauksesta

Sarmaste kiistää syytteet ja sanoo niitä perättömiksi.

Onni Sarmaste kiistää raiskaussyytteet. Kuvakaappaus Onni Sarmasteen Linkedin-sivulta.

13.7. 21:48

Liikemies Onni Sarmaste on saanut Helsingin käräjäoikeudessa syytteet raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Sarmaste on vahvistanut asian Helsingin Sanomille.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska-lehti.

Seiskan mukaan epäilty teko tapahtui 25.–26. toukokuuta 2020.

Sarmasteen mukaan rikosta ei ole tapahtunut, ja syytteet ovat perättömiä. Poliisi tai syyttäjä eivät ole vielä olleet Sarmasteeseen yhteydessä.

Hän kertoo viettäneensä syytteen nostaneen naisen kanssa kolme päivää Sarmasteen luona. He olivat tavanneet Sarmasteen tunteman henkilön veneellä, eikä nainen ollut Sarmastolle ennestään tuttu.

Sarmaste kertoo, että hänen ystävänsä tuli vierailun kolmantena päivänä hänen luokseen kylään. Kun Sarmaste yritti lähettää naisen ja hänen mukanaan olleen koiran kotiin, nainen ei hänen mukaansa suostunut lähtemään. Tämän jälkeen hän soitti poliisit.

”Jos tämä [seksi] ei olisi ollut yhteisymmärryksessä, niin nainen olisi pyytänyt kaveriltani apua. Tämä on niin pahaa mustamaalaamista kun olla ja voi”, Sarmaste kommentoi.

Sarmasteen mukaan tapahtumilla on useita todistajia.

Sarmaste nousi julkisuuteen keväällä 2020, kun Huoltovarmuuskeskus (HVK) tilasi häneltä hengityssuojaimia koronavirukselta suojautumista varten eivätkä hankitut suojaimet täyttäneet niille asetettuja vaatimuksia.

HVK vaatii käräjillä Sarmasteelta lähes viisi miljoonaa euroa kauppahinnan palautusta sekä yli 180 000 euroa vahingonkorvausta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut