Poliisi: Ruisrockissa jäi huumeista kiinni paljon ihmisiä suhteutettuna valvonnan määrään

Löydetyt huumeet olivat lähinnä kannabista ja amfetamiinia, kerrotaan Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.

Poliisi valvoi tapahtumaa Ruisrockissa Turussa sunnuntaina.

10.7. 21:24

Poliisi on suorittanut Ruisrock-festivaalilla huumausainevalvontaa ja pitää huumeista kiinnijääneiden määrää suurena suhteutettuna suoritetun valvonnan määrään, Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessa.

Kolmen festivaalipäivän aikana poliisi on kirjoittanut sakot 36 henkilölle huumausaineen käyttörikoksesta ja kirjannut kaksi rikosilmoitusta huumausainerikoksista. Tämän lisäksi poliisi löysi huumeita kuuden alaikäisen hallusta.

Tapaukset tutkitaan myöhemmin normaalissa esitutkinnassa. Löydetyt huumeet olivat lähinnä kannabista ja amfetamiinia, kertoo poliisi.

Yleisellä tasolla Turun Ruisrock on sujunut poliisin mukaan rauhallisesti, vaikka myös joitain ongelmia ilmeni. Sunnuntai-iltaan mennessä poliisi oli kirjannut kolme rikosilmoitusta pahoinpitelyistä ja yhden ilmoituksen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Tämän lisäksi Ruissalon saaresta tavoitettiin yksi törkeästä rattijuopumuksesta epäilty.

Poliisi nostaa esiin, että useimmat poliisin asiakkaista eivät festivaaleilla syyllistyneet mihinkään rikokseen vaan olivat nauttineet liikaa alkoholia voidakseen huolehtia itsestään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut