Suomen kuolleisuus kasvoi alkuvuonna enemmän kuin moneen vuoteen – kuolemien kasvu voi laskea jo vauvojen elinajanodotetta

Tilastokeskuksen mukaan kuolleisuus on kasvanut alkuvuonna voimakkaasti. Jos sama kehitys jatkuu, tyttöjen elinajanodote laskee jo kahtena perättäisenä vuotena. Niin ei ole aiemmin käynyt.

21.6. 9:22

Helsinki

Suomessa kuoli Tilastokeskuksen mukaan alkuvuonna enemmän ihmisiä kuin vuosiin.

Tiistaina julkaistun väestön ennakkotilaston mukaan Suomessa kuoli tammi–toukokuussa 26 560 ihmistä, mikä on lähes 3 250 enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana.

Tilastokeskus ei ole kirjannut yhtä suurta kuolleiden määrän kasvua nykyisen mittausaikasarjan aikana, joka ulottuu vuoteen 1990. Kaikkiaan viimeisen 12 kuukauden aikana Suomessa on kuollut lähes 61 000 ihmistä.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo arvioi, että kuolleiden määrä tulee myös laskemaan vuonna 2022 vastasyntyneiden elinajanodotetta.

Tyttöjen elinajanodote laski jo 2021

Vuonna 2021 poikien elinajanodote oli Tilastokeskuksen mukaan 79,2 vuotta ja tytöillä 84,5 vuotta. Epävirallisesti viimeiselle 12 kuukaudelle lasketun elinajanodotteen mukaan poikien elinajanodote olisi puolestaan 78,8 vuotta ja tyttöjen 84 vuotta. Tyttöjen elinajanodote laski jo vuonna 2021 edellisvuodesta, joten jos se laskee myös vuonna 2022, olisi se laskenut kahtena vuonna peräkkäin. Niin ei Tilastokeskuksen mukaan ole käynyt koskaan aiemmin sinä aikana, kun vuosittaisia elinajanodotteita alettiin laskea vuonna 1970.

Vuoden 2022 elinajanodotteen ratkaisee lopulta se, miten kuolleisuus kehittyy loppuvuoden aikana.

Kuolleisuus kasvanut ikääntyneissä väestöryhmissä

Kuolleiden määrää selittää Tilastokeskuksen mukaan se, että Suomen väestö on ikääntynyttä. Kuolleisuus on kasvanut kaikkein voimakkaimmin ikääntyneimmissä väestöryhmissä, ja jo 70–74-vuotiaissa se on noussut korkeimmilleen sitten vuoden 2013.

”Sata vuotta täyttäneiden naisten kuolleisuus on korkeampi kuin koskaan 2000-luvulla”, Rapo sanoo Tilastokeskuksen tiedotteessa.

Väestön ennakkotilaston mukaan Suomen väkiluku oli toukokuun lopussa 5 550 612, ja väestön määrä kasvoi noin 2 370:lla alkuvuonna. Väestöä kasvatti muuttovoitto ulkomailta, koska kuolleita oli alkuvuonna 8 269 enemmän kuin syntyneitä.

Päivitetty kauttaaltaan kello 9.32.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut