Niinistö: Suomi ja nykyiset Nato-maat samoilla linjoilla Turkin terrorismihuolien huomioinnissa

Kysyttäessä Niinistö ja Stoltenberg eivät maininneet konkreettisesta edistymisestä Turkin kanssa käytävissä neuvotteluissa.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Suomen presidentti Sauli Niinistö Kultaranta-keskustelujen lehdistötilaisuuden jälkeen sunnuntaina.

12.6. 17:17

Naantali, Helsinki

Suomi jatkaa Nato-jäsenyyden hakemista Turkin vastustuksesta huolimatta, vakuuttaa presidentti Sauli Niinistö.

Niinistön mukaan Nato-päätös oli suomalaisen demokratian riemunäytös, jossa ensin kansalaiset, myöhemmin puolueet ja poliitikot ja lopulta maan johto päätyivät samalle kannalle.

”Maassamme on pidetty muutama puoluekokous tänä viikonloppuna, ja nähdäkseni tämä näkemys on yhä hyvin vahva ja heijastaa vahvaa demokraattista mielipidettä”, Niinistö sanoi Kultaranta-keskustelujen aluksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hän sanoi tilaisuudessa, ettei näe merkittävää eroa sen välillä, miten nykyiset Nato-jäsenet ja Suomi hoitavat Turkin esiin nostamia terrorismihuolia. Niinistön mukaan Suomelle on tämän takia jonkin verran vaikea ymmärtää, että se nostetaan esille muiden joukosta.

Niinistö piti tiedotustilaisuuden yhdessä Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa sunnuntaina iltapäivällä ennen varsinaisten Kultaranta-keskustelujen alkua.

Kysyttäessä Niinistö ja Stoltenberg eivät maininneet konkreettisesta edistymisestä Turkin kanssa käytävissä neuvotteluissa. Niinistön mukaan edistymistä on kenties se, että osapuolet edelleen jatkavat keskusteluja keskenään.

Stoltenberg toisti aiemman näkemyksensä, jonka mukaan liittolaismaa Turkin huolet otetaan vakavasti. Niinistö puolestaan toisti, ettei Suomi aio edetä jäsenhakemuksensa kanssa ilman Ruotsia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut