Vasemmistoliitto vaatii kaikkien huumeiden käytön dekriminalisointia

Puoluekokous teki päätöksen lähes yksimielisesti.

Vasemmistoliiton kannan mukaan esimerkiksi kannabiksen käytöstä ei jatkossa tulisi rangaista.

12.6. 12:44

Vasemmistoliitto päätti sunnuntaina puoluekokouksessaan Porissa vaatia jatkossa kaikkien huumausaineiden käytön dekriminalisointia.

Käytännössä vaatimus tarkoittaa sitä, että huumeidenkäytöstä tai pienen määrän hallussapidosta ei rangaistaisi.

Samassa yhteydessä päätettiin kannattaa myös huumeiden käyttöhuoneiden perustamisen mahdollistamista sekä psykedeelien lääkinnällisen käytön sallimista.

Päätös tehtiin lähes yksimielisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat ovat esittäneet jo vuonna 2018, että huumeiden käytöstä ei pitäisi rangaista.

Myös useat oikeustieteilijät ovat vaatineet huumeidenkäytön dekriminalisointia.

Vasemmistonuoret ajoi dekriminalisointia puoluekokousaloitteessaan.

Vasemmistoliitto on ensimmäinen eduskuntapuolue, joka kannattaa kaikkien huumeiden käytön rangaistavuuden poistoa. Aikaisemmin vihreät ovat esittänet kannabiksen käytön rangaistavuuden poistoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut