Kaurajuoma saattaa murtaa maidon yli­vallan koulujen ruoka­juomana – ”On vaikeaa puolustaa maitoa ainoana eläin­tuotteena”

Asiantuntijan mukaan maitopohjaisia tuotteita voi olla vaikeaa puolustaa ainoana eläintuotteena. Odotuksissa on tiukka keskustelu.

Koulumaitotukea ei tällä hetkellä myönnetä muille kuin lehmänmaitovalmisteille.

12.6. 8:30

Yli 25 vuoden ajan Suomen oppilaitoksissa on tuettu maidon juomista. Tuki on kohdistettu nimenomaan lehmänmaitotuotteisiin, eikä nykyisin tuettuja jogurtteja, juustoja ja maitoja saa käyttää ruoanvalmistukseen.

Nyt EU:n koulumaitotukea ollaan parhaillaan uudistamassa. Tämä on saanut myös lobbauskoneiston pyörimään, ja kauravalmisteyhtiö Oatly yrittää saada kasvispohjaiset juomat tukien piiriin.

Onko mahdollista, että tulevaisuudessa myös kaura- ja soijamaidoista voisi saada EU:n koulumaitotukea?

”Vaikea sanoa”, toteaa maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm.

Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että uusi kriteerejä tarkastellessa keskusteluun nousevat muun muassa ympäristö- ja ilmastokriteerit.

Edellisen kerran tukea on uudistettu vuonna 2017. Silloin mukaan tuli kouluhedelmätuki, joka laitettiin maitotuen kanssa saman lainsäädännön alle. Samalla päätettiin määräaika, jona kyseinen tuki on voimassa. Viimeinen tukikausi on käynnistymässä ensi syksynä, minkä vuoksi uudistus on käynnissä.

Päätöksentekoprosessi on julkisen kuulemisen vaiheessa, jonka jälkeen se siirtyy normaalin EU-lainsäädäntöprosessin mukaisesti eteenpäin.

Sandholmin mukaan vuoden 2017 jälkeen ympäristön kestävyys ja muun muassa nuorten erilaiset ruokavaliot ovat nousseet keskusteluun uudella tavalla. Hän uskoo, että tämä heijastuu myös EU:ssa luvassa olevaan keskusteluun.

”Varmaan tullaan käymään aikamoinen keskustelu.”

Sandholm arvioi, että järjestelmän kehittämisessä huomioidaan kestävä ruokavalio ja ruoantuotanto.

”On vaikeaa puolustaa maitoa ainoana eläintuotteena.”

Nykyisin rasvattoman maidon tuki on 19 senttiä litralta ja rasvattoman luomumaidon tuki 38 senttiä litralta. Kasvispohjaisista juomista tukea ei saa.

Suomessa koulumaitotukea hyödynnetään runsaasti. Hieman alle 90 prosenttia tukeen oikeutetuista lapsista ja nuorista juo ja syö tuettuja valmisteita.

Lukuvuonna 2020–2021 tukea maksettiin noin 2,7 miljoonaa euroa.

Koulumaitotuki oli käytössä EU:ssa jo ennen kuin Suomi liittyi unioniin. Suomessa tuki otettiin vuonna 1995 välittömästi käyttöön.

Alun perin tukea perusteltiin sillä, että Euroopassa oli maidon ja voin ylituotantoa. Tuotteita tuettiin sitä enemmän, mitä enemmän niissä oli rasvaa. 90-luvulla Suomi ja Ruotsi kritisoivat Sandholmin mukaan sitä, että ”epäterveelliset ylijäämät syötettiin lapsille”.

Vuosien saatossa tuki on muuttunut terveellisempään suuntaan. Nykyisin esimerkiksi Suomessa tukea saa vain rasvattomiin maitoihin.

Kansallisesti asetusta sovelletaan hieman eri tavoin. Suomessa maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt, että tukea saa vain rasvattomiin maitoihin. Ennen vuotta 2017 myös ykkösmaito kelpasi.

”Uudessa [vuonna 2017 alkaneessa] järjestelmässä me olemme sitoutuneet noudattamaan kansallisia ravitsemussuosituksia, ja kouluruokasuosituksissa suositellaan käytettäväksi rasvattomia maitotuotteita”, kertoo Ruokaviraston ylitarkastaja Jenni Anttila.

Suomessa myös kouluruokasysteemi on vaikuttanut siihen, miten tukia hyödynnetään.

Nykyisin tukia on perusteltu nimenomaan sillä, että tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten terveellisiä ruokailutottumuksia. Pekka Sandholmin mukaan myös menekin edistäminen ja informaatio siitä, mistä ruoka tulee, vaikuttavat yhä tukien taustalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut