Syyttäjien mukaan sellimurhasta syytetyt ovat yrittäneet vaikuttaa todistajiin poikkeuksellisella tavalla – videokuvan lähettäminen miehistä käräjäsaliin piti lopettaa elehtimisen takia

23-vuotias syytetty teki kurkunleikkaamista kuvaavan eleen, kun oikeus kuuli yhtä todistajista. Matkasellissä olleet vangit ovat kertoneet oikeudelle pelosta ja uhkailusta.

Toinen murhan syytetyistä elehti ja näytti käsimerkkejä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaalla tiistaiaamuna.

20.5. 16:21

Vantaa

Vantaan vankilan sellimurhasta syytetyt 19- ja 23-vuotiaat miehet ovat yrittäneet painostaa todistajia oikeudenkäynnin aikana, syyttäjät sanovat.

Syytetyt ovat huudelleet kesken käsittelyn sekä näyttäneet erilaisia käsimerkkejä sekä toisilleen että todistajille. Torstaina 23-vuotias syytetty teki kurkunleikkausta kuvaavan eleen, kun oikeus kuuli todistajana vankia, joka oli samassa matkasellissä uhrin ja syytettyjen kanssa.

”Kun todistaja kertoo jotain heidän kannaltaan positiivista, saatetaan tuulettaa, ja kun sanoo jotain negatiivista, saatetaan näyttää uhkaavia eleitä. Tässä on jatkuvasti ollut pyrkimystä siihen, että saataisiin todistajat uhkailemalla puhumaan tai olemaan puhumatta”, syyttäjä Emilia Ilander-Raulahti sanoi perjantaina.

”Aiemmin en ole joutunut tilanteeseen, jossa näin räikeästi yritetään oikeudenkäynnin kestäessä erilaisilla merkeillä ja elehdinnällä tehdä tällaista.”

Todistajan mukaan 19-vuotias uhkasi tappaa hänen perheensä

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on jouduttu ottamaan käyttöön erityisjärjestelyjä syytettyjen käytöksen takia. Perjantaina molemmat syytetyt seurasivat käsittelyä etänä vankilasta niin, että he eivät näkyneet videoyhteydellä oikeussaliin. Tarkoituksena oli varmistaa, etteivät he voi vaikuttaa todistajien kuulemisiin.

Henkirikos tapahtui tammikuun lopulla yhdessä Vantaan vankilan matkaselleistä, missä oli syytettyjen ja parikymppisen uhrin lisäksi kolme muuta vankia. Syyttäjien mukaan syytetyt kohdistivat uhriin kidutuksenomaista väkivaltaa ja nöyryyttivät tätä noin kahden vuorokauden ajan. Murhan lisäksi miehiä syytetään uhrin törkeistä raiskauksista.

Esitutkinnassa vangit kertoivat, että syytetyt olivat sellissä varoittaneet heitä kertomasta tapahtuneesta. Toinen perjantaina kuulluista vangeista sanoi, että 19-vuotias syytetty oli uhannut tappaa hänen perheensä, jos hän kertoo tapahtuneesta kenellekään.

”Hän tietää missä asun. Olen hyvin huolissani, pelkään näitä rikollisia. Pelkään sitä hetkeä, kun he vapautuvat vankilasta ja voivat kostaa minulle”, mies kertoi.

Mies sanoi, että peloistaan huolimatta hänen on kuitenkin kerrottava totuus, jotta uhrin omaiset saavat oikeutta. Tilanne sellissä oli hänen mukaansa kamala.

”Olin hyvin peloissani. En halunnut katsoa, en uskaltanut katsoa. Kuulin vain hakkaamisääniä, iskuja erittäin paljon.”

”Sanottiin öitä ja laitettiin ovi kiinni”

Oikeudessa kuultiin myös kahta vankilan vartijaa, joista kumpikin sanoi, ettei huomannut vankisellissä tai sen asukkaissa mitään erikoista.

Toinen vartijoista oli vienyt kollegansa kanssa matkaselliin vessapaperia uhrin surmaamista edeltävänä iltana. Vartija kertoi, että 19-vuotias syytetty tuli ovelle ottamaan vessapaperirullat vastaan. Kun vartijat olivat ovella, joku muista vangeista sanoi jotain, mutta vartija luuli sen olleen osoitettu 19-vuotiaalle.

”Hämärästi muistan, että vilkaisin selliin ja se, joka sanoi jotain, istui oikealla puolella sängyn reunalla. Luulin, että se mitä hän sanoi, oli osoitettu (syytetylle). Sitten vissiin sanottiin öitä ja laitettiin ovi kiinni”, vartija kertoi.

Vankilan toiminnasta on aloitettu oma esitutkintansa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut