Sovittelu­lautakunta esittää kunta-alalle viiden vuoden palkka­ohjelmaa, joka nostaisi palkkoja yhteensä 5,1 prosenttia

Osapuolten vastauksia odotetaan keskiviikkona kello 12.

Sovittelulautakuntaa johtaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

10.5. 14:12

Sovittelulautakunta on antanut esityksensä kunta-alan työriidan ratkomiseksi. Lautakunta odottaa osapuolilta vastauksia keskiviikkona kello 12 mennessä.

Lautakuntaa johtava alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen kertoi tiedotustilaisuudessa tiistaina, että lautakunta esittää kunta-alalle kolmivuotista sopimuskautta ja viisivuotista palkkaohjelmaa.

Palkkaohjelma nostaisi viidessä vuodessa kuntien ja hyvinvointialueiden keskimääräistä palkkatasoa yhteensä 5,1 prosenttia normaalien korotusten päälle. Se tarkoittaa ensi vuodesta eteenpäin noin prosentin niin sanotusti ylimääräisiä vuosittaisia korotuksia.

Palkkaohjelman korotukset eivät kuitenkaan välttämättä tulisi kaikille työntekijöille yhtä suurina, sillä ehdotuksen mukaan lisärahoja voitaisiin jakaa paikallisesti ”työntekijävajeen säätelemiseksi ja palkkauksen uudistamiseksi”.

Tälle vuodelle lautakunta esittää ensin niin sanotun yleisen linjan mukaisia kahden prosentin palkankorotuksia ja sen jälkeen vielä 0,5 prosentin järjestelyerää. Pienituloiset, alle 2­200 euroa kuukaudessa saisivat kuitenkin prosentuaalisesti muita suuremmat palkankorotukset, sillä ensimmäisen palkankorotuksen suuruus olisi vähintään 46 euroa kuukaudessa.

Tämän vuoden jälkeen palkankorotuksen perustuisivat yksityisen sektorin palkankorotuksiin, mutta niiden päälle tulisi palkkaohjelman osuus eli noin prosentin vuosittainen lisäkorotus.

Pylkkänen sanoi tiedotustilaisuudessa, että ehdotus on rakennettu sekä työnantaja- että työntekijäpuolen näkemysten pohjalta.

Jotta kunta-alan työntekijät saisivat muita korkeammat korotukset, pitäisi muilla aloilla pidättäytyä korkeammista korotuksista, Pylkkänen totesi. Hän lisäsi, että kuntien ja hyvinvointialueiden palkkaohjelman rahoittaminen vaatii suomalaisilta veronmaksuhalukkuutta.

Kunta-alalla työskentelee noin 425 000 palkansaajaa. Muun muassa päiväkoteja ja kouluja sulkenut laaja lakko päättyi maanantai iltana. Lakossa oli mukana noin 80 000 kunta-alan työntekijää kymmenessä kaupungissa.

Hoitajien lakko päättyi jo aiemmin, mutta hoitajaliitot ovat lisänneet neuvottelupainetta ylityö- ja vuoronvaihtokielloilla. Liitot uhkaavat joukkoirtisanoutumisella, jos sovintoesitys ei ole niiden mielestä riittävän hyvä.

Vaikka sovintoesitys sisältää työntekijäpuolen vaatiman palkkaohjelman, se on selkeästi pienempi kuin mitä esimerkiksi hoitajaliitot ovat vaatineet.

Tehy ja Super ovat esittäneet viiden vuoden palkkaohjelmaa, joka nostaisi palkkoja joka vuosi 3,6 prosenttia normaalien korotusten päälle. Sovittelulautakunnan esityksessä ylimääräisten korotusten suuruus on siis noin prosentti vuodessa.

Hoitajaliittojen vaatiman palkkaohjelma maksaisi loppuvaiheessa julkiselle sektorille valtiovarainministeriön mukaan 3,7 miljardia euroa joka vuosi, eli se olisi varsin kallis. Sovintolautakunnan tekemän kompromissiesityksen hintalappu on selvästi pienempi, mutta kuitenkin sadoissa miljoonissa euroissa.

Keskiviikkona selviää, ovatko hoitajaliitot ja muut työntekijäliitot sekä työnantajia edustava Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT valmiita suostumaan ehdotukseen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut