Pääsiäisen menoliikenne vilkastuu yhden jälkeen iltapäivällä – jatkuu vielä pitkäperjantaina

”Liikennettä on pääsiäisenä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi hiihtolomien aikaan.”

Pääsiäisenä odotetaan vilkasta menoliikennettä erityisesti torstaina ja perjantaina sekä ensi viikon maanantaina.

14.4. 9:43

Pääsiäisen menoliikkeen odotetaan olevan vilkkaimmillaan torstaina iltapäivällä. Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan menoliikenteen huippu on kiirastorstaina kello 13–19.

Liikennettä ennakoidaan olevan runsaasti myös pitkäperjantaina noin kello 9–14, pohjoisessa vielä tätäkin myöhemmin.

Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että ajoittaista jonoutumista saattaa esiintyä etenkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylän ja Mikkelin korkeuksille saakka.

Pääsiäisen paluuliikenteessä vilkasliikenteisin päivä on perinteisesti ollut toinen pääsiäispäivä eli maanantai. Liikenteen ennustetaan lisääntyvän jo sunnuntai-iltapäivän aikana, mutta paluuliikenteen huippu osunee maanantaille noin kello 12:n ja 20:n välille. Jonoja voi jälleen muodostua etenkin Etelä-Suomen teillä.

”Liikennettä on pääsiäisenä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi hiihtolomien aikaan, jotka porrastuvat useammalle viikolle. Jos olet lähdössä lomanviettoon, on hyvä varautua siihen, että liikenne on paikoitellen jonoutunutta ja nopeudet laskevat liikenteen vilkkaimpien tuntien aikana”, muistuttaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki tiedotteessa.

Renkaat ja ajonopeus kelin mukaan

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo, että kesänopeusrajoitukset ovat pääsiäisen aikaan voimassa jo pitkälti koko maassa. Koska ajokeli voi vaihtua nopeasti, tulisi pääsiäisenä kiinnittää erityistä huomiota etenkin renkaisiin ja riittävän pitkiin turvaväleihin, jotta pelivaraa löytyy liukkaisiinkin keleihin. Viranomaiset ja liikenneturva muistuttavat myös kelien ja liikennetilanteen mukaisesta ajonopeudesta. Ratin taakse suositellaan istuttavan vain hyvin levänneenä ja virkeänä.

”Tarkista, että tuulilasinpesunestettä riittää, rengaspaineet on tsekattu ja alla ovat keliin sopivat ja turvalliset renkaat. Myöskään turvavälin merkitystä edellä ajavaan ei voi koskaan liikaa korostaa. Riittävä välimatka antaa pelivaraa edellä ajavan yllättäviin jarrutuksiin vaikkapa eläimen rynnätessä tielle”, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio summaa tiedotteessa.

Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan 112 Suomi -mobiilisovelluksesta, jonka lomailija voi ladata puhelimeensa.

”Hätätilanteessa voit soittaa sovelluksen kautta hätänumeroon 112. Sovelluksen kautta voit lisäksi soittaa Tienkäyttäjän linjalle, jolloin sijaintitietosi avulla saadaan akuutti tieto tien kunnossapitotarpeesta välitettyä nopeasti oikeaan paikkaan. Saat sovelluksen kautta myös tieliikenteen häiriötiedotteet sekä mahdolliset vaaratiedotteet sijaintisi mukaan”, kertoo suunnittelupäällikkö Juha Viitaluoma Hätäkeskuslaitoksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut