Miten on mahdollista, että jälleen yksi lapsi joutui perhe­tragedian uhriksi? Lapsiasia­valtuutettu: ”Ei ole otettu opiksi”

Viranomaiset epäonnistuivat suojelemaan Helsingin Latokartanon tragediassa kuollutta lasta. Lapsiasiavaltuutetun mukaan aiemmista murheellisista tapauksista ei ole otettu opiksi.

Latokartanossa sijaitsevan surmatalon rapun edustalle oli tuotu tiistaina kynttilöitä.

31.3. 13:19

Helsingin Latokartanon epäillyssä perhesurmassa kuoli alakouluikäinen lapsi. Tapaus osoittaa, että jo pitkään vaadittuja parannuksia lastensuojeluun ei ole onnistuttu tekemään, arvioivat asiantuntijat.

Helsingin poliisi epäillee äidin surmanneen kouluikäisen lapsensa ja tehneen sen jälkeen itsemurhan. Naapureiden mukaan perhe olisi ollut lastensuojelun asiakas. Toimitus ei ole saanut vahvistettua tietoa.

Lastensuojelun tilasta ja resursseista on puhuttu paljon viime vuosina niin Koskelan henkirikoksen kuin vuonna 2012 tapahtuneen 8-vuotiaan Eerika-tytön murhan jälkeen. Lapsesta oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia, ja perhe oli ollut lastensuojelun asiakkaana kauan.

Vuosi sitten Helsingin tarkastuslautakunta nosti arviointikertomuksessaan esiin lastensuojelun ongelmat ja vaati kaupunkia järjestämään tarpeeksi osaavaa henkilökuntaa.

Helsingin lastensuojelun voimavarat ovat kohtuullisen hyvät, arvioi lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski.

”Tällä hetkellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on vastuullaan keskimäärin 28 lasta”, Nummikoski sanoo.

Tammikuussa voimaan tulleen lastensuojelun sosiaalityön vähimmäismitoituksen myötä yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla asiakkaana enintään 35 lasta. Vuodesta 2024 alkaen asiakkaita saa olla enintään 30.

Nummikosken mukaan myös koronaviruspandemian aiheuttaman hoito- ja palveluvelan purkamiseen on palkattu noin 50 uutta työntekijää.

Latokartanossa asuneen perheen naapurit kertoivat poliisien vierailleen perheen asunnolla toistuvasti.

Nummikosken mukaan tiedonkulkua poliisien, lastensuojelun ja muiden viranomaisten välillä on parannettu viimeisen kymmenen vuoden aikana.

”Henkilökuntaa on koulutettu monialaiseen työhön.”

Nummikoski ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan puhuu yleisellä tasolla, miten lastensuojelun asiakkaana jo olevan lapsen kanssa toimitaan.

”Lähtökohta on, että jos tulee lastensuojeluilmoitus, sosiaalityöntekijät arvioivat välittömästi, onko tarvetta kiireellisille toimenpiteille. Tarvittaessa tehdään esimerkiksi kiireellinen sijoitus tai kotikäynti”, Nummikoski kertoo.

Esimerkiksi epäily lapseen kohdistuvasta väkivallasta on asia, joka pitää selvittää kiireellisesti.

”Jos asia ei ole sosiaalityöntekijän arvion mukaan kiireellinen, sosiaalityöntekijä arvioi, aiheuttaako se muutoksia lastensuojelun asiakkaana olevan asiakassuunnitelmaan. Se voi tarkoittaa, että tavataan perhettä, mietitään, onko tarvetta jollekin tukitoimelle, uudelle palvelulle tai tarvitaanko huostaanottoa.”

HS:n haastattelemien naapurien mukaan perheen lapsi vietiin toistuvasti lyhyeksi aikaa pois kotoaan, mutta palautettiin pian takaisin.

Nummikoski kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

”Yleisellä tasolla voin todeta, että lastensuojelu tapaa lapsia ja perheitä monien eri asioiden tiimoilta. Voi olla kyse esimerkiksi siitä, että lasta viedään leirille tai lapsi menee viikonlopuksi tukiperheeseen. Tai sitten voi olla kyseessä sijoitettu lapsi, joka tulee viikonlopuksi kotiin.”

Nummikosken mukaan kyse voi olla myös lyhyestä avohuollon sijoituksesta tai kiireellisestä sijoituksesta.

”Mutta on hyvin harvinaista, että ne olisivat noin lyhyitä. Se on poikkeuksellista, mutta mahdollista”, Nummikoski sanoo.

”Kiireellisten sijoitusten pituudessa on iso vaihteluväli, mutta kaksi kuukautta on sellainen tavanomainen aika. Noin puolet kiireellisesti sijoitetuista lapsista otetaan huostaan ja he jatkavat pitkäaikaisesti sijaishuollossa. Osa taas palaa kiireellisen sijoituksen jakson jälkeen kotiin ja heitä tuetaan avohuollon tukitoimilla.”

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen pitää lastensuojelun yleistä tilaa huomattavasti synkempänä.

Hän ei ota kantaa Latokartanon tapaukseen, vaan kommentoi lastensuojelun tilaa yleisellä tasolla.

”Me emme ole ottaneet opiksi vakavista perheväkivaltatapauksista, joita meillä on täällä Suomessa koko ajan”, hän sanoo.

Pekkarinen nostaa esiin eri ministeriöiden vuosina 2012 ja 2013 julkaisemat kolme raporttia, joissa annettiin suosituksia lastensuojelun tilan kohentamiseksi.

”Mielestäni iso ongelma on, että pientäkään osaa näissä raporteissa annetuista suosituksista ei ole toteutettu”, Pekkarinen sanoo.

Pekkarisen mukaan lastensuojelun asiakasmäärät kasvavat jatkuvasti.

”Käytössä oleva työn aika per lapsi vähenee, eikä moniammatillista työtä ehditä tekemään”, hän sanoo.

Lisäksi ongelmana on, että lastensuojelun eteen ei tehdä riittävästi yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

Palveluissa myös tunnistetaan huonosti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tyypillisesti se ilmenee vasta perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon käynnin yhteydessä.

”Lastensuojelu ei pärjää yksin. Olisi tehtävä yhteistyötä koulujen, neuvoloiden, aikuisten palveluiden ynnä muiden kanssa.”

Samoilla linjoilla on myös Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntija Annukka Paasivirta.

”Onko lasten suojelu yhteinen tehtävä?” Paasivirta kysyy.

”Lastensuojelun ammattilaisten näkökulman mukaan aikuisten palveluissa, kuten päihde- tai mielenterveyspalveluissa, lasten huomioiminen on riittämätöntä. Saattaa jäädä huomiotta, että perheessä edes on lapsia. Järjestelmässä on isoja puutteita siinä, että huomioitaisiin lapsierityinen näkökulma palveluissa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut