Palkansaajajärjestöiltä täystyrmäys sovintoesitykselle – hoitajien lakko alkaa perjantaina, mutta ei Satakunnassa

Palkansaajajärjestöiltä tuli valtakunnansovittelijan sovintoehdotukselle täystyrmäys. Työnantajapuoli olisi hyväksynyt sovintoesityksen. Ainakin näillä näkymin perjantaina alkaa hoitoalaa koskeva lakko, joka ei koske Satakuntaa.

Palkansaajajärjestöt Jyty ja JHL pitivät tiistaina Tampereen Keskustorilla lakkotapahtuman. Lakko ei toistaiseksi koske Satakuntaa.

30.3. 18:48 | Päivitetty 30.3. 18:53

Kunta-alan palkansaajajärjestöt ovat hylänneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen.

”Sovittelua ei ole nyt heti edellytyksiä jatkaa, sillä mahdollisuudet edetä neuvotteluissa on tällä erää selvitetty. Sovittelua ei kuitenkaan katkaista, koska alalle tarvitaan ennen pitkää työehtosopimusratkaisut ja työrauha”, Piekkala sanoo tiedotteessa.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kertoi omassa tiedotteessaan, että se olisi hyväksynyt sovintoehdotuksen.

”KT oli valmis yleisen edun nimissä hyväksymään valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen, vaikka ehdotus ei kaikilta osin ollut KT:n tavoitteiden mukainen", KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen kertoo tiedotteessa.

Esityksen hyväksyminen olisi edellyttänyt kaikkien osapuolten hyväksyntää.

Sovintoesitys koski koko kunta-alan eli yli 420 000 palkansaajan, hoitajien lisäksi muun muassa opettajien, lääkäreiden, lastenhoitajien, sosiaalityöntekijöiden ja kirjastovirkailijoiden, työehtoja. Jo tiistaina esimerkiksi akavalaisia edustava neuvottelujärjestö Juko kertoi, etteivät neuvottelijat esitä sovintoesityksen hyväksymistä.

Lakko alkaa perjantaina

Esitys ei sisältänyt muun muassa kaikkien palkansaajajärjestöjen tavoittelemaa monivuotista palkkaohjelmaa.

Piekkalan mukaan ehdotuksessa pyrittiin osaltaan edistämään henkilöstön saatavuutta, mahdollistamaan palkkausepäkohtien korjaamista ja tukemaan tuloksellisuutta edistäviä toimia paikallisella järjestelyerällä sekä muilla teksteillä.

”Esitys ei ratkaise kaikkea, mutta sen toivottiin olevan signaali työnantajille osaavan ja motivoituneen henkilöstön pitämiseksi ja rekrytoimiseksi.”

Koska sovintoon ei päästy, toteutumassa on ainakin 1. huhtikuuta alkava Tehyn ja Superin hoitoalaa koskettava lakko. Mukana on koko Suomessa 25 000 hoitajaa.

Lakon seuraava osa on alkamassa kahta viikkoa myöhemmin, jolloin lakko laajenisi koskemaan 13:a sairaanhoitopiiriä ja 40 000:ta hoitajaa.

Ensi viikolla ovat puolestaan alkamassa Jukon kaksipäiväiset lakot Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä Jukon, JHL:n ja Jytyn niin ikään kaksipäiväiset lakot Turussa ja Oulussa. Kaikkiaan näiden lakkojen uhka koskee jopa yli 80 000:ta kuntapalkansaajaa.

Lakko

1.4.2022 alkavan lakon piirissä on noin 25 000 Tehyn ja SuPerin työsopimussuhteista jäsentä seuraavissa organisaatioissa:

- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

- Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Kysteri-liikelaitos),

- Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

- Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

- Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,

- Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (lukuun ottamatta Keski-Suomen seututerveyskeskus),

- Järvi-Suomen Terveys Oy, Docta Oy, Tervia Osaajat Oy, Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunta.

- Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n sekä Sarastia Rekry Oy:n terveydenhuoltoalan työtehtävät, joita suoritetaan yllä mainituissa lakon kohdeorganisaatioissa.

Palkansaajajärjestöiltä täystyrmäys

Palkansaajajärjestöt kritisoivat ehdotusta kovin äänenpainoin.

”Käytännöllisesti katsoen sovintoesityksessä yksikään tavoitteemme ei toteutunut kunnolla. Meillä ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä hyväksyä esitystä”, kommentoi JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.

Laineen mukaan sovintoesityksessä ehdotettiin kaksivuotista ratkaisua, jossa ensimmäisen vuoden palkankorotus olisi ollut yhden prosentin yleiskorotus ja yhden prosentin paikallisesti jaettava erä. Toisena vuotena olisi ollut yhden prosentin yleiskorotus ja 0,9 prosentin paikallisesti jaettava erä.

Tehyn ja Superin yhteisessä tiedotteessa kerrottiin, ettei ehdotus paranna palkkausta eikä työoloja.

Esimerkiksi hoitajien kaipaamia tiukennuksia työantajan yksipuoliseen oikeuteen vaihtaa työvuoroja ei tullut, Tehy ja Super kertovat tiedotteessaan. Hoitajat eivät edelleenkään ehdotuksen mukaan saisi jaksotyössä arkipyhiä kokonaisina vapaapäivinä.

”Uskomattominta ehdotuksessa oli, että eräiden hoitajien työaikaa olisi jopa pidennetty”, tiedotteessa todetaan. Tehy ja Super kuvaavat sovintoehdotusta ”täysin kelvottomaksi” ja kertovat hylkäyksen olleen yksimielinen.

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima puolestaan kommentoi tiedotteessa, että hän pitää sovintoehdotuksen hylkäämistä valitettavana.

”Sovintoehdotuksesta puuttui kuitenkin meille tärkeitä elementtejä, eikä esimerkiksi esitetty palkankorotusten malli ollut missään nimessä riittävä.”

Myös sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia totesi tiedotteella esityksen olevan liian kaukana tavoitteista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut