Sodan aiheuttama ruokakriisi osuu Suomeen – PTT: Ruoan hinta voi nousta Suomessa nopeammin kuin koskaan EU-aikana

Tutkimuslaitoksen tuoreen ennusteen mukaan ruoan hinnannousu kiihtyisi jo kevään aikana yleistä inflaatiota suuremmaksi.

Ruoan hinta voi nousta Suomessa tänä vuonna ennätysnopeasti, arvioi Pellervon taloustutkimus (PTT). Kuvassa asiakkaita Kannelmäen Prismassa Helsingissä 21. joulukuuta 2021.

29.3. 11:40

Ruoan hinta voi nousta Suomessa tänä vuonna ennätysnopeasti, arvioi Pellervon taloustutkimus (PTT). Tutkimuslaitoksen ennusteen mukaan Suomessa voi olla edessä suurin ruoan hinnan vuositason nousu EU-jäsenyyden aikana.

PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen mukaan ruoan hinta nousisi tänä vuonna Suomessa 11 prosenttia. Ruoan hinnannousun odotetaan kiihtyvän jo kevään aikana yleistä inflaatiota suuremmaksi.

”Nousu on selvästi yleistä inflaatiokehitystä nopeampaa”, toteaa tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hogg PTT:n tiedotteessa.

Kuluttajahintojen korotusten tarkkaa ajankohtaa on PTT:n mukaan hankala arvioida, koska ajoittumisessa voi olla eroja kaupparyhmien ja tuotteiden välillä. Painetta hinnankorotuksiin on kaikissa elintarvikkeissa, mutta korotusten vauhdissa on isoja eroja sekä tuoreryhmien välillä että niiden sisällä, tiedotteessa todetaan.

PTT:n mukaan ruoan hinnannousun taustalla on Ukrainan sota. Tutkimuslaitos kuitenkin huomauttaa, että ruoan hinnannousu kiihtyi jo ennen Venäjän hyökkäystä. Tutkimuslaitoksen ennuste perustuu oletukselle, että sota pitkittyy ja lännen sekä Venäjän taloudelliset välit ovat poikki.

Vaikka sota loppuisi nopeasti, konfliktilla on joka tapauksessa pitkäkestoisia seurauksia maailmanlaajuiseen maatalous- ja elintarviketuotantoon sekä kauppaan, PTT sanoo.

”Suomen maatalouden kannalta suurin epävarmuus ajoittuu tällä hetkellä vuoteen 2023”, vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala toteaa tiedotteessa.

”Riskinä on viljelijöiden maksuvalmiuden heikkeneminen, tuotannon vähentäminen tai lopettaminen maatiloilla ja elintarvikeomavaraisuuden heikkeneminen.”

Ruoka ei lopu Euroopassa

Venäjä ja Ukraina ovat olleet merkittäviä viljanviejiä. Sodan myötä viljan hinta on noussut huippulukemiin.

Ruoka ei kuitenkaan ole Suomessa ja Euroopassa loppumassa, mutta maailmanlaajuisesti sota voi aiheuttaa ruokapulaa. PTT:n mukaan esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä voi syntyä ruokapulan vuoksi levottomuuksia.

Suomessa on korkea omavaraisuus maatalouden perustuotteissa, mutta riippuvuus on suurta muun muassa lannoiteraaka-aineissa, rehuissa, energiassa ja monissa kylvösiemenissä, PTT toteaa.

Euroopan maiden pyrkimyksiä oman maataloustuotannon lisäämiseen jarruttavat PTT:n mukaan lannoitteiden korkea hinta ja lannoiteriippuvuus Venäjältä, josta on viime vuosina tuotu myös Suomeen merkittäviä määriä ammoniakkia ja kalium-lannoitteita.

”Nopeasti nousevat kustannukset aiheuttavat voimakasta nousupainetta tuottajahintoihin, jotka eivät ole kohonneet kustannusten mukana”, maatalousekonomisti Juuso Aalto-Setälä sanoo tiedotteessa.

PTT:n mukaan Suomen viljasadon ennustetaan tänä vuonna riittävän huoltovarmuuden ja ruokaketjun toimivuuden näkökulmasta, jos kasvukauden sääolosuhteet ovat suotuisat. Tämä edellyttää, että lannoitteiden käyttöä optimoidaan ja taloudellisesti viljelykelpoisiksi arvioidut peltolohkot kylvetään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut