Bussi kaatui kyljelleen Salossa, kaksi loukkaantui lievästi - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Bussi kaatui kyljelleen Salossa, kaksi loukkaantui lievästi

Linja-auto suistui tieltä Salossa perjantaina.

14.1. 11:53

Helsinki

Helsingistä Turkuun matkalla ollut linja-auto suistui tieltä ja kaatui kyljelleen ojaan perjantaina aamupäivällä Salossa Varsinais-Suomessa. Bussissa oli kaatumishetkellä kuljettajan lisäksi 11 matkustajaa, joista kaksi loukkaantui lievästi, poliisi kertoi perjantaina.

Päivystävän palomestarin Markus Raution mukaan kaksikerroksinen Onnibus-yhtiön bussi suistui moottoritien pysäkkirampilla, meni pysäkin lävitse ja kaatui ojaan.

–  Bussi oli lähestymässä pysäkkiä ja suistui bussipysäkin läpi. Jos pysäkillä olisi ollut odottamassa ihmisiä, siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Ilmeisesti vauhtia ei siinä kohtaa ollut paljon, mutta poliisi tutkii asiaa. Myös ajokelin vaikutusta onnettomuuteen tutkitaan, Rautio kertoi STT:lle.

Onnettomuus tapahtui noin kello 10.45 Piihovin liittymän kohdalla. Ensimmäisen pelastuspartion saavuttua paikalle kaikki bussissa olleet olivat päässeet ulos ajoneuvosta.

–  Matkustajat pääsivät ulos bussin takaikkunan kautta omin neuvoin, Rautio kertoi.

Pahemmalta vältyttiin Raution mukaan myös siksi, että ainakin valtaosa matkustajista oli omien sanojensa mukaan käyttänyt turvavyötä.

Poliisi on aloittanut onnettomuuden tutkinnan. Koska onnettomuus sattui pysäkkirampilla, liikenne sujui melko normaalisti.

Vaurioituneen bussin nostamiseen arvioitiin kuluvan useampi tunti.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 14.1. kello 13.17.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut