Hyvää saturnaliaa! Monet joulutapamme periytyvät antiikin Roomasta, jossa vietettiin riehakasta juhlaa – pitopöydässä tirisi possupaisti ja lopuksi jaettiin lahjoja - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Hyvää saturnaliaa! Monet joulutapamme periytyvät antiikin Roomasta, jossa vietettiin riehakasta juhlaa – pitopöydässä tirisi possupaisti ja lopuksi jaettiin lahjoja

Saturnalian roomalaiset kopioivat puolestaan kreikkalaisilta, jotka muistelivat hurjaa titaanien taistelua.

Italialaisen taiteilijan Roberto Bompianin (1821–1908) näkemys saturnalian vietosta rmuinaisessa Roomassa.

25.12.2021 15:00

Juhlan alla hiljennytään temppelissä. Vuoden pimeimpiä päiviä valaistaan sytyttämällä kynttilöitä vihreiden lehti- ja havukoristeiden keskelle. Työt lakkaavat, koulut suljetaan. Käydään höyryävän kuumassa juhlakylvyssä.

Sitten julistetaan juhlarauha ja toivotellaan tutuille ja tuntemattomille riemukasta juhla-aikaa.

Seuraavaksi syödään, juodaan ja iloitaan perhe- ja ystäväpiirissä. Pitopöydän keskellä tirisee kuuma possunpaisti. Köyhimmillekin katetaan ateria. Juhlavaatteiden väreinä hehkuvat punainen ja kulta. Lopuksi jaetaan lahjoja.

Tutulta kuulostava kuvaus kertoo kahden vuosituhannen takaisesta joulun edeltäjästä, antiikin roomalaisten saturnalia-juhlasta. Näin filosofi Macrobius kirjoitti saturnaliasta 300-luvun lopulla.

Macrobius kuvasi ”pakanajoulun” viettoa laajassa Saturnalia-teoksessaan, johon hän kirjasi roomalaisten vanhoja perinnetapoja. Kuvauksista käy ilmi, että monet tämän päivän joulutapamme periytyvät suoraan antiikin Roomasta.

Vallitsi nykyistä joulurauhaa vastaava yleinen rauhantila.

Joulunvieton juuret ulottuvat itse asiassa vielä kauemmaksi. Käytännöllisten roomalaisten tapana oli tarvitessaan lainata itselleen kreikkalaisilta niin jumalat kuin tavatkin.

Tätä kreikkalaislainaa oli myös saturnalia. Sen alkuperä oli muinaiskreikkalaisessa myyttisessä titaanien taistelussa. Titaanien taistelu eli Titanomakhia oli kreikkalaisen mytologian runoelma, joka syntyi noin 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Runoelma kuvasi jumalten välistä raakaa sotaa. Siinä Olymposvuoren jumalat lopulta kukistivat vanhimman jumalsuvun, titaanien ylijumalan Kronoksen. Kapinaa Kronosta vastaa johti hänen oma poikansa Zeus.

Muinaiset kreikkalaiset muistelivat taistelua ja nujerrettua Kronosta heinä-elokuussa kronia-juhlassa. Sen aikana niin orjat ja isännät kuin rikkaat ja köyhät hulluttelivat, mässäilivät ja kisailivat tasaveroisina. Vallitsi nykyistä joulurauhaa vastaava yleinen rauhantila.

Roomalaiset lisäsivät juhlintaan monia meidän jouluumme yhä sisältyviä piirteitä ja nostivat juhlakaluksi Kronoksen roomalaisen vastineen.

Hän oli maanviljelyksen ja ajan jumala Saturnus, joka on patsaissa joulupukkia muistuttava parrakas ja hyväntahtoisesti myhäilevä vanhus.

Saturnalia-juhlinta alkoi yli 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kirjoittaa keisari Augustuksen ajan historioitsija Livius laajassa Rooman historiassaan.

Piristystä kaivattiin vuoden pimeään ja ilottomaan loppukauteen.

Nykyisen joulunvieton kannalta tärkein uudistus oli se, että juhla siirrettiin keskikesästä vuoden loppuun.

Valintaan vaikutti se, että roomalaisilla oli jo ennestään runsaasti kevät- ja kesäjuhlia. Lisää ei haluttu häiritsemään arkirutiineja ja elintärkeää sadonkorjuuta, Macrobius muistuttaa.

Sen sijaan piristystä kaivattiin vuoden pimeään ja ilottomaan loppukauteen, jolloin suuri osa maanviljelyyn perustuvasta yhteiskunnasta pysähtyi. Piristystä saatiinkin. Saturnaliasta muodostui nopeasti roomalaisten suosikkijuhla.

Aluksi sitä vietettiin vain yhtenä päivänä, mutta vähitellen siihen yhdistettiin talvipäivänseisauksen juhla brumalia.

Jo 130-luvulla ennen ajanlaskun alkua Saturnalia oli paisunut viikon mittaiseksi karnevaaliksi.

Diktaattori Gaius Julius Caesarin vuonna 46 eaa. toteuttaman ajanlaskun suuren uudistuksen jälkeen juhla-ajaksi vakiintui juliaanisen kalenterin 17.–23. joulukuuta.

Juhla venyi 200-luvulla vielä 25. joulukuuta asti. Tuona päivänä juhlittiin alun perin syyrialaisen mutta Roomassa suosituksi nousseen auringonjumalan Sol Invictusin uudelleensyntymää.

Saturnalian lieveilmiötä olivat raju ryypiskely, ylensyönti, karkeat kepposet, muulloin kielletty uhkapelaaminen ja irstailu.

Io Saturnalia, iloista Saturnaliaa! Toivotukset kaikuivat kaikkialla, kuvailee Macrobius. Ne muistuttivat siitä, että vietettiin kaikille tasaveroista ja hyväntahtoista ajanjaksoa.

Saturnalian aikana edes orjien ei tarvinnut tehdä töitään, vaan he saivat osallistua juhlintaan muiden kanssa. Päinvastoin tapana oli, että isännät ja emännät tarjoilivat pöydässä orjilleen.

Sana oli vapaa, keisarin ja isäntien purevakin arvostelu sallittua. Myös oikeusistuimet pitivät taukoa: ketään ei tuomittu eikä teloitettu.

Carpe diem -sanonnastaan tunnettu satiirirunoilija Horatius kutsuikin saturnaliaa joulukuun vapauden ajaksi. Jokainen tiesi kuitenkin leikinlaskun ja arvostelun rajat: arki odotti taas kulman takana.

Saturnalia alkoi porsasjuhlilla. Nykyisin Suomessa kinkkua pidetään perinteisenä joulun pääruokana.

Juhla alkoi porsasuhrilla Saturnuksen temppelissä Rooman ytimessä, kaupungin keskusaukion Forum Romanumin kulmalla.

Sen jälkeen Forum Romanumille katettiin pitopöytä kaikille kansalaisille. Kaikki muutkin, joilla oli varaa, uhrasivat porsaan kotialttarillaan. Ne päätyivät perheiden juhlapöytiin saturnaliakinkuiksi.

Viimeinen juhlapäivä oli omistettu lahjoille. Tapana oli antaa pieni perinteinen saviveistos sigillaria, mutta lahjoina jaettiin myös rahaa, vaatteita ja hajuvesiä, kirjoja, makeisia ja leivonnaisia, astioita ja kodin koriste-esineitä, Macrobius kertoo.

Rehevistä eroottisista runoistaan tunnettu runoilija Gaius Valerius Catullus sai pilailevalta ystävältään lahjaksi kokoelman kehnoja runoja ”maailman surkeimmalta runoilijalta”.

”Saturnalia on vuoden huippuhetki”, Catullus intoili viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua.

Erotiikkaa ja riehakasta hulluttelua olikin tarjolla yllin kyllin.

Saturnalian lieveilmiötä olivat raju ryypiskely, ylensyönti, karkeat kepposet, muulloin kielletty uhkapelaaminen ja irstailu.

Jo alkuseremoniassa Saturnuksen patsaalta riisuttiin villaiset nilkkaremmit vertauskuvana irtiotolle arjen kahleista. Karuun toogaan pukeutuneet roomalaiset heittivät arvokkuutensa romukoppaan ja vetivät ylleen räikeän värikkäät juhlakuteet.

Päähänsä juhlaväki pisti tonttulakkia muistuttavan suippokärkisen pilleum-huopamyssyn. Tavallisesti sitä käyttivät vain vapautetut orjat merkkinä asemastaan, mutta Saturnalian aikana vapautettuja olivat kaikki.

”Kaikki vakavamieliset asiat ovat kiellettyjä”, Macrobius kuvaili.

Juhlintaan liittyi ”väärän kuninkaan”, saturnalicius princepsin, valinta. Yleensä perheet valitsivat joukostaan lapsen, orjan tai palvelijan antamaan hulluttelevia määräyksiä ja pilkkaamaan vieraita.

Saturnalia-prinssin järjettömät käskyt muodostivat rajun vastakohdan roomalaisten tavallisesti äärimmäisen säädellylle, sotilaallisen järjestelmällisille arkitavoille.

Väärä kuningas valittiin kätkemällä kakkuun tai piirakkaan papu tai kolikko – tapa elää joulussamme yhä riisipuuron mantelinmetsästyksenä.

Saturnalian suosio oli yhä vankka 300-luvun alkupuolella.

Saturnaliaa juhlittiin kaikkialla Rooman maailmanvallan alueella Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Sitä myös edistettiin määrätietoisesti: imperiumin pysyvyyden tärkeimpiä takuita oli vallattujen alueiden nopea roomalaistaminen.

Saturnalian suosio oli yhä vankka 300-luvun alkupuolella, jolloin keisari Konstantinus Suuri lopetti kristittyjen vainot ja loi pohjan kristinuskon nousulle imperiumin valtionuskonnoksi. Hän antoi myös ensimmäisen julistuksen siitä, että joulua tuli viettää kristittyjen juhlana.

Joulu on alusta asti ollut Kristuksen syntymäjuhla.

Useat historioitsijat ovat silti kyseenalaistaneet sen, että Jeesus olisi syntynyt loppuvuonna. He vetoavat evankeliumien teksteihin, joissa kerrotaan paimenista kedoilla.

Joulun aikaan laidunkausi oli kuitenkin jo ohi, eivätkä paimenet enää liikkuneet karjalaumoineen kylmillä kukkuloilla.

Todennäköisempää on, että Jeesus syntyi loppukeväällä, koska raskaudet käynnistyivät yleensä alkusyksystä sadonkorjuun jälkeen, väittää varhaiskristinuskon tutkija Ignacio Götz vuonna 2019 ilmestyneessä teoksessaan Jesus the Jew: Reality, Politics, and Myth – A Personal Encounter.

Tuolloin suvuilla oli paremmin aikaa häihin ja tarpeeksi varoja hääjuhlia ja myötäjäisiä varten.

Kansalaiset alkoivat juhlia mutkattomasti saturnaliaa, aurinkojumalaa ja joulua päällekkäin.

Jeesuksen syntymäpäivän määrittäminen 25. joulukuuksi oli kirkollispoliittinen ratkaisu, arvioi Götz.

Sillä kirkko halusi luoda kilpailevan vaihtoehdon, lujittaa asemaansa ja kovertaa maata roomalaisuskontojen alta. Siihen asti kristinuskon tärkein vuosijuhla oli ollut pääsiäinen.

Valinnan vahvisti yhden väitteen mukaan Rooman piispa eli paavi Julius I noin vuonna 350. Väite perustuu Jerusalemin patriarkan Kyrilloksen kirjeeseen. Hän kysyi siinä Juliuksen kantaa, olisiko 25. joulukuuta oikea ajankohta viettää syntymäjuhlaa.

Kirjeenvaihdon aitoutta on epäilty. Kaksi vuotta myöhemmin 25. joulukuuta kuitenkin kirjattiin ensi kertaa joulupäivänä arvostetun graafikon Furius Dionysius Filocalusin julkaisemaan vuosikalenteriin

Käytännössä kansalaiset alkoivat juhlia mutkattomasti saturnaliaa, aurinkojumalaa ja joulua päällekkäin.

”Älkäämme juhliko aurinkoa vaan häntä, joka loi auringon”, opasti vaikutusvaltainen kirkkoisä Augustinus vuonna 430.

Näin kävikin. Sitä mukaa kun kristinusko vahvistui, saturnalia liukui taustalle. Monet saturnalian tavoista, kuten lahjojen antaminen, tasaveroisuuden ja anteliaisuuden noudattaminen, kynttilät ja rauhanaika olivat kuitenkin silloin jo sulautuneet osaksi joulunviettoa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut