Lähes 70-vuotiaalle miehelle syyte vuonna 1994 Turussa kadonneen porilaislähtöisen lakimiehen murhasta - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Lähes 70-vuotiaalle miehelle syyte vuonna 1994 Turussa kadonneen porilaislähtöisen lakimiehen murhasta

Poliisi kertoi epäillyn kiinniotosta elokuussa.

Porilaislähtöinen juristi Ilpo Härmäläinen katosi elokuussa 1994. Hänet nähtiin viimeksi kotinsa edustalla Turun Eerikinkadulla.

23.11. 17:40

Turku

Turussa lähes 30 vuotta sitten kadonneen porilaislähtöisen lakimiehen tapauksessa on nostettu murhasyyte. Murhasta syytetään lähes 70-vuotiasta miestä, jonka kiinniotosta poliisi kertoi elokuussa.

33-vuotias Ilpo Härmäläinen katosi elokuun 3. päivänä vuonna 1994. Viimeinen varma havainto hänestä tehtiin katoamispäivänä Turun keskustassa Eerikinkatu 20:ssä noin puolenpäivän aikaan. Tuolloin hän lähti pois kotoaan.

Keskusrikospoliisi (KRP) tiedotti elokuussa siirtäneensä tapauksen uudelleen aktiivitutkintaan ja pyysi ihmisiltä havaintoja tai tietoja tapahtuneesta. Tuolloin KRP kertoi, että esitutkinnan perusteella on epätodennäköistä, että mies olisi kadonnut omasta tahdostaan.

Etsinnät on keskitetty Turun Airiston alueelle. Rikostarkastaja Aki Lahtinen KRP:stä kertoi tiistaina, että niitä jatketaan edelleen.

–  Tietty jossain kohtaa etsinnät tulevat valmiiksi, kun ne paikat, joita katsotaan, on tarkistettu. Mutta aikataulusta en tässä vaiheessa osaa sanoa mitään, Lahtinen sanoi.

KRP ei ole kertonut, miksi etsintöjä tehdään juuri Airiston alueella. Myöskään Lahtinen ei halunnut valottaa asiaa tiistaina.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut