Nokian kuolonkolarista tuomittu ja syyttäjä tyytymättömiä tuomioon - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Nokian kuolonkolarista tuomittu ja syyttäjä tyytymättömiä tuomioon

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 19-vuotiaan miehen 5,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen muun muassa kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta 8. lokakuuta.

Nokian kuolonkolarin käsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa 8. syyskuuta 2021.

15.10. 17:43

Aamulehti

Nokian viime vuoden elokuun kuolonkolarista ehdottomaan vankeuteen tuomittu 19-vuotias mies on ilmoittanut tyytymättömyyttä Pirkanmaan käräjäoikeudessa annettuun tuomioon, käräjäoikeudesta kerrottiin perjantaina.

Mies tuomittiin 8. lokakuuta ehdottomaan vankeuteen muun muassa kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Vankeusrangaistus on viisi vuotta ja kuusi kuukautta.

Vastaajan lisäksi myös syyttäjä sekä useampi asianomistaja on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon.

Mahdollinen valitus on jätettävä hovioikeudelle 7. marraskuuta mennessä. Tyytymättömyys tuomioon on ilmoitettava kuitenkin viikon kuluessa tuomion antamisesta tai tuomiosta tulee lainvoimainen.

Kolme nuorta kuoli

Kolme nuorta kuoli ulosajossa Porintiellä Nokialla elokuussa 2020. Turma-auton kuljettajaksi epäiltiin alusta alkaen nyt tuomittua miestä. Hän oli autossa olleista nuorista ainoa, joka selvisi onnettomuudesta hengissä.

Kuolonkolaria käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa syyskuussa kolmena istuntopäivänä. Oikeuskäsittely päättyi 13. syyskuuta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut