Poliisi selvittää, hyökkäsikö susi koiranulkoiluttajan kimppuun Kauhajoella - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Poliisi selvittää, hyökkäsikö susi koiran­ulkoiluttajan kimppuun Kauhajoella

Poliisi sai tiedon tapahtuneesta sosiaalisen median kautta.

Kaksi nuorta sutta kuvattiin Kuhmon rajavyöhykkeellä 8. toukokuuta 2020.

11.10. 11:30

Pohjanmaan poliisilaitos kertoo selvittävänsä, onko susi hyökännyt koiraa ulkoiluttaneen henkilön kimppuun Kauhajoella.

Lauantai-iltana ulkoillut mies kertoo hänen koiransa murisseen eläimen hahmolle ja tempaisseen itsensä irti taluttimesta. Mies kertoo joutuneensa eläimen hyökkäyksen kohteeksi ja suojautuneensa laittamalla kätensä vartalonsa eteen.

Koiranulkoiluttaja oli päässyt tapahtumapaikalta omin voimin takaisin kotiinsa.

”Miehen vammat ovat lievät, kun otetaan huomioon, että selvitetään mahdollista suurpedon aiheuttamaa hyökkäystä”, poliisi kirjoittaa tiedotteessaan.

Poliisi sai tiedon tapahtuneesta sosiaalisen median kautta.

Poliisi on tehnyt tapahtumapaikalla tutkintaa yhdessä suurriistavirka-avun kanssa. Suurriistavirka-apu on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua. Tutkinnassa ei ole löydetty suden jälkiä.

Sunnuntaina tehtyä paikkatutkintaa vaikeutti yön kestänyt tihkusade. Lisäksi tapahtumapaikalla on ollut liikehdintää hirvenmetsästyksen vuoksi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: