Katri Kulmuni odottaa lasta, poissa kansanedustajan tehtävistä kevätistuntokauden ajan - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Katri Kulmuni odottaa lasta, poissa kansanedustajan tehtävistä kevätistuntokauden ajan

Keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni odottaa lasta.

10.10. 18:58

Helsinki

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) odottaa lasta ja on sivussa kansanedustajan tehtävistä kevätistuntokaudella. Kulmuni kertoi sunnuntaina julkaisemassaan päivityksessä sosiaalisessa mediassa, että hän ja puoliso Jyrki Peisa odottavat perheenlisäyksen tapahtuvan alkuvuodesta.

–  Jos kaikki menee hyvin, minä ja Jyrki saamme perheenlisäystä tammikuussa, Kulmuni kertoo ja lisää, että kaikki on sujunut raskauden osalta toistaiseksi hyvin.

–  Toivotaan näin olevan jatkossakin. Olemme suunnattoman onnellisia uudesta elämän alusta.

Kulmuni sanoo palaavansa kevätistuntokauden poissaolon jälkeen täysipäiväisesti kansanedustajan tehtäviin. Muut luottamustehtävänsä Lapissa Kulmuni ilmoittaa pyrkivänsä hoitamaan myös kevään aikana. Hän on Tornion kaupunginvaltuuston jäsen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: