Jere Olin tekee työtä, joka vähenee Suomessa jälleen tänä vuonna, mutta voiko ilmiö pelastaa tärkeiden hiilinielujen kasvun? Ei voi, vastaa Metsäkeskus

Hakkuiden määrä on vähentynyt viime vuosina rajusti suhdannevaihtelujen vuoksi. Samaan aikaan hallitus tavoittelee hiilineutraalia Suomea. Maankäyttöön eli maa- ja metsätalouteen onkin jo asetettu tavoitteeksi kasvattaa hiilinieluja kolme miljoonaa tonnia vuodessa.

Jere Olin teki viime viikolla Metsä Groupin tilaamaa ensiharvennushakkuuta Siuntiossa läntisellä Uudellamaalla. Hän AMV Metsäpalvelu Oy:n metsäkoneenkuljettaja ja valmistui ammattiin vuonna 2017. Hakkuutaso koko maassa on jälleen laskemassa tänä vuonna.

10.11.2020 6:00

Metsäkoneenkuljettaja Jere Olin teki viime viikolla ensiharvennushakkuuta Siuntiossa läntisellä Uudellamaalla.

Töitä Suomen metsissä riittää jatkossakin, mutta mikä on sopiva hakkuutaso, jos hiilinieluja halutaan kasvattaa?

– Hakkuutason lasku ei ole pysyvä ratkaisu metsien hiilinielun ja -varaston kasvattamiseen, Suomen Metsäkeskuksen johtaja Ari Eini huomauttaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut