Voimakkaat sateet ja ukkoskuurot jatkuvat Varsinais-Suomessa iltaan saakka. - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Minna kuvasi pilvistä laskeutuvan pyörteen Turun moottoritiellä – Voimakkaat ukkoskuurot iskivät Varsinais-Suomeen, ajokeli erittäin huono

Sateet ja ukkoskuurot jatkuvat Varsinais-Suomessa iltaan saakka.

7.8.2019 18:18

Rankat sadekuurot piiskaavat Varsinais-Suomea parhaillaan. Alueella saattaa esiintyä myös ukkosta, salamointia ja trombeja.

Espoolainen Minna Aaltonen kuvasi voimakkaan ilmavirtauksen taivaalla Turun moottoritiellä Salon ja Lohjan välissä. Aaltonen on matkalta perheensä kanssa Naantalista Espooseen.

Trombi ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä trombi muodostuu kun virtaus ulottuu maanpintaan saakka.

Aaltosen mukaan sadekuurot ovat paikoitellen haitanneet näkyvyyttä.

– Täällä on todella huono ajokeli. Välillä tuli niin rankasti vettä, että oli pakko pysäyttää auto hetkeksi tien varteen.

Aaltonen kertoo, ettei ole aiemmin nähnyt vastaavaa virtausta Suomessa.

– 3-vuotias tytär ryhtyi heti piirtämään pyörremyrskyä, Aaltonen kertoo.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sade- ja ukkoskuurot jatkuvat Varsinais-Suomessa ja Etelä-Suomessa iltaan saakka ja mahdollisesti samantyyppistä säätä on luvassa lisää huomenna.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos