Työoikeuden professori: Suomen työpaikoilla vaietaan epäkohdista, joihin pitäisi puuttua - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Työoikeuden professori: Suomen työpaikoilla vaietaan epäkohdista, joihin pitäisi puuttua

Sosiaalityöntekijöiden sananvapautta käsittelevä tutkimus toi kasvot ongelmalle, joka on tuttu monilla työpaikoilla. Työnantajaliitonkin mukaan asiaan pitäisi puuttua.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen.

27.3.2019 19:47

Vaikeneminen ja vaientaminen ovat työpaikalla arkipäivää, vaikka se ei hyödytä ketään, sanoo työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.

Asia on noussut keskusteluun tuoreen väitöstutkimuksen myötä, jossa kuvaillaan kuntien sosiaalityöntekijöiden kokemaa hiljaisuuden kulttuuria. Tutkimuksen tehneen YTM Laura Tiitisen mukaan sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään sekä passiivista vaientamista että suoranaisia viestintäkieltoja.

Kun puhutaan työpaikan epäkohdista, vastakkain ovat sananvapaus ja työntekijän lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan, linjaa Seppo Koskinen. Lisäksi pitää huomioida viranhaltijan velvollisuus tuoda epäkohtia julki.

Koskisen mukaan lojaliteettivelvoite rajaa sananvapautta, mutta ristiriitatilanteissa oikeuskäytäntö on asettunut painottamaan sananvapautta.

Lojaliteettivelvoite puolestaan on tärkeä esimerkiksi silloin, kun todetaan vahingoittamistarkoitus työnantajaa kohtaan. Yleensä kyseessä on kuitenkin yleinen etu.

– Näiden niin sanottujen "pilliin puhaltajien" eli vääryyden keskeyttäjien suojaa on lisätty sekä EU-direktiivillä että Suomen lainsäädännössä, Koskinen sanoo.

Tuoreena esimerkkinä Koskinen mainitsee Lahden kaupungin tapauksen, jossa rehtorille annettiin kirjallinen varoitus sen takia, että hän oli ollut yhteydessä kaupungin päättäjiin lukioiden yhdistämistä koskevassa asiassa.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi, että varoitus loukkasi rehtorin sananvapautta. Lisäksi oikeusasiamies antoi sivistysjohtajalle asiasta huomautuksen.

Työpaikkojen arjessa asia on kinkkisempi. Ensisijaisesti epäkohdista pitäisi keskustella organisaation sisällä.

– Jos kyseessä on yleinen etu eikä asia etene työpaikalla, silloin on oikeus tuoda asia julki, Koskinen linjaa.

Käytännössä on hyvä nojautua työntekijöiden edustajaan tai vaikkapa ammattiliittoon.

– Ei sellainenkaan kulttuuri ole toivottavaa, että kaikki asiat tuotaisiin suin päin julkisuuteen, Koskinen pohtii.

Se, mistä vaikeneminen syntyy, on tavallaan suuri mysteeri. Suiden tukkiminen ei Koskisen mukaan hyödytä ketään. Päinvastoin, riskit ja haitat ovat suuria, mistä on myös nähty karmaisevia esimerkkejä sosiaalipalveluissa.

Laura Tiitisen väitöstutkimuksessa pullonkaulaksi, jopa tulpaksi, osoittautuvat lähijohtajat. Koskisen mukaan se on ymmärrettävää; kukapa omiin virheisiinsä haluaisi puuttua. Silti niin pitäisi pystyä tekemään.

– Vaikeneminen on haitaksi työyhteisölle ja yhteiskunnalle. Se haittaa myös johtajaa itseään ja vaikeuttaa johtamista, varsinkin jos työpaikalla on pelkoa.

Viestintäkulttuurin ja -kanavien rakentaminen on yksiselitteisesti työnantajan tehtävä, sanoo Koskinen.

– Jos sitä ei tehdä, työnantaja rikkoo työsuojeluvelvoitetta.

Koskisen mukaan epäkohtien tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi pitäisi olla useita järjestelmiä. Palautetta pitää voida antaa myös nimettömästi.

Viestintäongelma on laaja, mikä ilmenee Koskisen mukaan esimerkiksi siitä, kuinka paljon tapauksia nousee oikeusriidoiksi.

Asiaan pitäisikin kiinnittää järjestelmällisesti huomiota Suomessa.

– Ihmettelen kovasti, miten esimerkiksi vanhustenhoidossa hiljaisuus oli niin laajaa. Siellä on kuitenkin lääkäreitäkin, ja luulisi että heillä olisi rohkeutta puuttua epäkohtiin, Koskinen sanoo.

Työnantajapuolellakin tilannetta pidetään huolestuttavana.

– Kuulostaa todella valitettavalta, että työssä ei voisi tuoda epäkohtia julki omille esimiehille ja muulle johdolle, sanoo neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Kuntatyönantajista.

Hänen mukaansa on selvää, että työntekijöillä on vahva sananvapaus ja laajat oikeudet puhua kokemuksistaan. Hyötyjä hiljaisuuden kulttuurissa tai suoranaisessa vaientamisessa hänkään ei näe.

Nybondas-Kangas pohtii, että lähijohtajat voivat kokea monissa tilanteissa olevansa puun ja kuoren välissä. Hänestä olisikin kiinnostavaa kuulla johtajien näkemys asiassa.

– Jos sellaista toimintaa on, joku perusteluhan sille täytyy olla.

Nybondas-Kangas arvelee, että viestintäkulttuurin kehittämisessä pitäisi tarjota tukea koko organisaatiolle.

Asia saattaa nousta esiin tuoreessa Kuntatyönantajien Soteliiderit-hankkeessa, jossa pyritään muun muassa kehittämään sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamista.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut