Oppilaan huoltaja tuli koululle kesken päivän ja alkoi tapella teinin kanssa - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Raju video leviää: Oppilaan huoltaja tuli koululle kesken päivän ja alkoi tapella teinin kanssa – opettaja katsoi vierestä: ”Siinä oli heti 112 ratkaisuna"

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee kumpaakin tappelun osapuolta lievästä pahoinpitelystä.

Yläkoululainen ja toisen oppilaan huoltaja tappelivat koulun aulassa. Kuvituskuva.

27.3.2019 19:25

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Keski-Uudellamaalla sijaitsevassa peruskoulussa tapahtunutta tappelua, jossa olivat osallisina koulun oppilas ja toisen oppilaan isä.

Tutkinnanjohtaja Heidi Niemi Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että tapausta tutkitaan kahtena lievänä pahoinpitelynä. Toinen osapuoli on 17-vuotias koulun oppilas ja toinen aikuinen, koulun oppilaan huoltaja.

– Kyse on riitatilanteesta, jossa molempien epäillään syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn. Tilanteessa ei tullut vammoja kenellekään, ja koko tilanne on tallentunut videolle, Niemi kertoo.

Emme julkaise sivullisen kuvaamaa videota tilanteesta alaikäisen osapuolen suojelemiseksi.

Yhteenotto sai alkunsa, kun huoltaja tuli yllättäen koululle kesken koulupäivän. Poliisin tiedossa ei vielä ole, miksi hän meni paikalle.

Niin ikään tuntemattomasta syystä tilanne eskaloitui erittäin fyysiseksi tappeluksi koulun aulassa. Osapuolet muun muassa potkivat ja löivät nyrkein toisiaan.

Videolla näkyy, kuinka riitapukareiden ympärille kerääntyy runsaasti väkeä. Tunnelma yltyy kaoottiseksi, sillä moni huutaa rauhoittelun tai kannustuksen sanoja tappelijoille.

– Aikuinen mies! Kosketsä lapseen?! joku oppilaista karjuu.

– Pasko se! toinen mesoaa.

Rehtori vahvistaa

Koulun rehtori vahvistaa tapahtumat. Hän korostaa, että tappelun toinen osapuoli on kouluyhteisön ulkopuolinen aikuinen, joka tuli kouluun kutsumatta.

Saatujen tietojen mukaan kyseinen huoltaja koki jostakin syystä tarvetta suojella perheenjäsentään ja meni siksi koululle.

– Hän otti oikeuden omiin käsiinsä. Asia olisi pitänyt selvittää koulun aikuisten kautta, koska sillä hetkellä ei ollut mitään uhkaa, rehtori sanoo.

Videolla näkyy, kuinka miehen ja pojan rajua painia seuraa aivan vierestä koulun opettaja.

– Opettaja oli tilanteessa hyvinkin lähellä, mutta lopettamiskäskyt eivät tuottaneet tulosta. Siinä oli heti 112 ratkaisuna, eikä lähdetty mitään muuta edes ajattelemaan, rehtori kertoo.

Rehtorin mukaan tappelussa mukana ollut oppilas on edelleen koulun oppilaana. Häneen kohdistuvat kurinpitotoimenpiteet on kuitenkin jo aloitettu.

– Aina, jos on väkivaltatilanteita koulussa, on lastensuojelu mukana kuvioissa – niin tässäkin, rehtori toteaa.

Koulussa on runsaasti välituntivalvontaa muutenkin, mutta toimintatapoja kiristetään tapauksen kaltaisten välikohtausten myötä entisestään.

– Totta kai ollaan entistä tarkempia, että ollaan valvontavuoroilla paikalla. Aikuisten pitää olla oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.

Yksittäistapaus

Väkivaltatapauksiin puuttuminen koulussa on haastavaa, mikäli tilanne ei lopu sanallisella puuttumisella. Opettaja voi itsekin saada syytteen pahoinpitelystä mennessään erottamaan tappelijoita.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutusasian päällikkö Nina Lahtinen painottaa kuitenkin, että esimerkiksi ihmishenkeä uhkaavissa tilanteissa on jokaisella ihmisellä velvollisuus puuttua asiaan. Hän ei tunne Keski-Uudenmaan tappelutapausta, mutta kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

– Ilman muuta asiaan pitää puuttua vähintään suullisesti. Jos tilanne ei silläkään lopu, täytyy arvioida, saako sen loppumaan puuttumalla jollakin muulla tavalla vaarantamatta omaa tai muiden turvallisuutta, Lahtinen pyörittelee.

Puuttumisen on siis oltava oikeassa suhteessa tekoon. Lahtisen mukaan tapauksissa, joissa on tapeltu koulussa, on opettajan menemistä väliin pääsääntöisesti pidetty oikeutettuna.

Toisaalta pahoinpitely on rikos ja paikalle tulee sellaisen yhteydessä soittaa poliisi. Koulun on erittäin tärkeää harjoitella ennalta, kuinka väkivaltatilanteissa toimitaan.

Lisäksi myös oppilailla on toki velvollisuus käyttäytyä asianmukaisesti ja noudattaa lakia sekä koulun järjestyssääntöjä.

– Koulussa ei saa tapella, Lahtinen sanoo.

Poliisin Niemikin korostaa, etteivät tappelut kouluissa ole onneksi yleisiä.

– Harvoin meille tulee tällaisia. Kyseessä on yksittäistapaus.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut