Suomen Perusta joutuu maksamaan valtionapua takaisin - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Ajatuspaja Suomen Perusta joutuu maksamaan valtionapua takaisin – syynä yhdenvertaisuutta rikkova teos

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja ajatuspaja Suomen Perustan hallitukseen kuuluva kansanedustaja Riikka Purra ovat painottaneet, ettei kiistanalainen teos edusta puolueen linjaa.

8.9.2020 18:40

Perussuomalaisia lähellä oleva ajatuspaja Suomen Perusta joutuu maksamaan takaisin osan saamastaan valtionavusta. Asiasta päätti tuen myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeriö.

Perinnän syynä on yleisavustuksen ehtojen vastainen tuen käyttö. Käytännössä kyse on kesäkuussa julkaistusta Totuus kiihottaa -teoksesta.

– Teos loukkaa sekä yhdenvertaisuutta että tasa-arvoa monessa kohdin syyllistymällä sekä yhdenvertaisuus- että tasa-arvolain kieltämään häirintään, ministeriö toteaa.

Ajatuspaja on saanut tälle vuodelle yhteensä 120 000 euron valtiontuen.

Maksettavaa runsaat 10 000 euroa

Filosofi ja sosiaalipsykologi Jukka Hankamäen kirjoittaman kirjan julkaisu aiheutti kesäkuussa kohun erityisesti naisvihamieliseksi ja rasistiseksi koetun sisältönsä vuoksi.

Kirjan julkaisu keskeytettiin nopeasti tilanteen selvittämiseksi.

Tuolloinen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) arvioi heti julkaisun jälkeen, ettei teos täytä valtionavun ehtoja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Ministeriö teki asiasta perusteellisen selvityksen ja päätti takaisinperinnästä sen perusteella. Perittävä summa on runsaat 10 000 euroa, joka selvityksen mukaan vastaa Hankamäelle maksettua palkkiota korkoineen.

Vastuu kuuluu tuen saajalle

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-Aho totesi kesäkuussa, ettei ajatuspajan julkaisuja pidä tulkita puolueen kannanotoiksi.

Ajatuspajan hallituksen jäsen, kansanedustaja Riikka Purra (ps.) puolestaan kommentoi, että kyseessä on Hankamäen henkilökohtainen näkemys ja ajattelu. Samalla Purra myönsi kuitenkin harkintakyvyn ja laadunvarmistuksen pettäneen ajatuspajassa.

– Minun näkemykseni hänen kyseisestä näkemyksestään: kura, Purra totesi Twitterissä.

Valtionavun ehtojen noudattaminen kuuluu ministeriön mukaan kuitenkin ensisijaisesti avustuksen saajalle eli tässä tapauksessa Suomen Perustalle.

– Säätiö ei ole pyrkinyt turvaamaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, kun se on julkaissut tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavan kirjan, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut