Seinäjoella vangittu seitsemän epäiltynä väkivalta- ja huumerikoksista - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Seinäjoella epäillään väkivalta- ja huumerikoksia – seitsemän ihmistä vangittu, myös epäillyn väkivallan uhri

Kuvituskuva.­

28.10. 11:42

Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut seitsemän ihmistä liittyen tapahtumiin Seinäjoella viime viikonloppuna.

Poliisin mukaan neljä ihmistä tunkeutui lauantai-iltana asuntoon Pohjan kaupunginosassa ja pahoinpiteli siellä yhtä ihmistä. Lisäksi uhri pakotettiin joksikin aikaa pahoinpitelijöiden mukaan.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi tiistaina viisi ihmistä väkivaltarikoksista epäiltynä. Neljän asuntoon epäillysti tunkeutuneen ihmisen lisäksi vangittiin viides epäilty, joka oli asunnossa tapahtuma-aikaan. Tutkittavia rikosnimikkeitä ovat kiristys, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä pahoinpitely ja törkeä vapaudenriisto.

Lisäksi epäiltyjen väkivaltarikosten uhri ja toinen ihminen vangittiin huumausainerikoksiin liittyen, tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki kertoi STT:lle. Hänen mukaansa väkivaltarikosten motiivin epäillään liittyvän huumeisiin. Mitään järjestäytyneempää toimintaa tekojen taustalla ei epäillä.

–  Siinä on ollut jotain erimielisyyttä liittyen huumausaineisiin ja sen tyyppisiin asioihin, Teivaanmäki sanoi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?