Onko maantiesuolan koostumus muuttunut? - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Tahma takertuu ajovaloihin: Onko maantiesuolan koostumus muuttunut?

Teitä suolataan joko rakeilla tai liuoksella, jolloin kyseessä on yleensä kalsiumkloridi.

11.1.2019 10:34

Some-maailma tiesi kertoa, että suolan koostumus on muuttunut ja uusi koostumus tarttuu aiempaa herkemmin valojen laseihin.

Soitimme Väylä-virastoon hankinnan asiantuntija Heikki Lappalaiselle ja kysyimme asiasta.

Lappalainen kertoi, että tiesuolan koostumuksessa ei ole tapahtunut muutoksia.

–Tavanomainen tiesuola on ihan tavallista natriumkloridia eli ruokasuolaa. Noin 96-prosenttisesti tielle kylvetty suola on juuri tätä natriumkloridia.

Kuvattu Jämsässä. Umpioiden pintaan on kertynyt valkeaa pinnoitetta.

Kysymys ponnahtaa aina esiin

Jos suola tuntuu tarttuvan tavallista herkemmin ajovaloumpion lasiin, niin silloin kyseessä on voinut Lappalaisen mukaan olla kalsiumkloridi, jota myös käytetään vähäisessä määrin suolaukseen.

–Kalsiumkloridin osuus jää alle 5 prosentin, Sitä on käytetty vuosikymmeniä, mutta aina silloin tällöin pulpahtaa esiin sama kysymys, että mikä tässä suolassa on, kun se on jotakin erilaista.

–Kalsiumkloridi saattaa kyllä olla hankala puhdistettava, jos se saa olla pitkään auton pinnassa. Se pääsee silloin karbonatisoitumaan ja muodostaa sellaisen valkoisen pinnan.

Lappalainen antaa vinkin: mietoa sitruunahappo auttaa kiinni tarttuneen suolan irrottamisessa.

–Kyllä suolan pitäisi normaalissa konepesussakin lähteä, mutta jos se ei tunnu tehoavan niin silloin voisi käyttää mietoa sitruunahappoa.

Kalsiumkloridi eroaa tavallisesta natriumkloridista myös siinä, että sitä levitetään aina liuoksena eikä rakeina, kuten natriumkloridia.

Natriumkloridin ja kalsiumkloridin ohella tien suolaamiseen käytetään myös natrium- ja kaliumformiaatteja niillä tieosuuksilla, joille ei voi ympäristösyistä käyttää suoloja.

–Formiaatit ovat muurahaishapon suoloja ja molempia formiaattteja voi käyttää ympäristösyistä pohjavesialueilla. Formiaatit hajoavat maaperässä biologisesti.

–Formiaateista ei kuitenkaan ole raportoitu likaantumishaittoja.

Suolatahmaa voi olla vaikea irrottaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: