Kansanedustajien anteliaat sopeutumiseläkkeet lopetetaan maaliskuussa – tällainen tilalle tuleva sopeutumisraha on - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Kansanedustajien anteliaat sopeutumiseläkkeet lopetetaan maaliskuussa – tällainen tilalle tuleva sopeutumisraha on

Eduskunnan puhemies Paula Risikko kertoi perjantaina uudesta sopeutumisrahajärjestelmästä takanaan eduskuntaryhmien johtoa.

30.11.2018 15:05

Kahdeksan eduskuntaryhmää allekirjoitti perjantaina lakialoitteen, joka lopettaa anteliaat sopeutumiseläkkeet ensi maaliskuun alusta. Tilalle tulee määräaikainen sopeutumisraha.

Sopeutumiseläkettä sai viime kesänä 29 entistä kansanedustajaa. Jotta muutos ei ole heille kohtuuton, he saavat sopeutumisrahaa kahden tai kolmen vuoden ajan maaliskuun alusta lähtien.

Ilman lakimuutosta sopeutumiseläkkeeseen olisi ollut mahdollisuus myös kymmenillä nykyisillä kansanedustajilla.

–Uudessa järjestelmässä poistuvat kaikki epäoikeudenmukaisiksi koetut epäkohdat, jotka eivät istu suomalaiseen oikeustajuun. Uudistus menee kohti muidenkin kansalaisten työttömyysturvaa, eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) sanoi.

–Vanha sopeutumiseläkejärjestelmä on ärsyttänyt monia kansalaisia. Onhan se ollut kohtuuttoman antelias, kun eläkettä on voinut saada maailman tappiin, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi.

Uusilla ollut jo ennestään käytössä

Sopeutumisrahajärjestelmä on ollut jo ennestään käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla.

Jatkossa kaikilla kansanedustajakautensa päättävillä on oikeus saada sopeutumisrahaa yhden, kahden tai kolmen vuoden ajan riippuen siitä, kuinka kauan edustajatoimi on kestänyt, jos eivät työllisty.

Uutta on se, että sopeutumisrahaa pitää hakea kuuden kuukauden kuluessa edustajatoimen päättymisestä. Muutos on myös se, että maksamisaikaan luetaan myös etuuden keskeytysaika, jolloin edustaja on esimerkiksi väliaikaisesti töissä.

Toisin kuin sopeutumiseläkkeessä, sopeutumisrahan määräytymisessä otetaan huomioon myös pääomatulot ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi. Se estää nykyisin käytetyt kikkailut tulolajia muuttamalla.

Enimmillään noin 4 000 euroa

Sopeutumisrahan voi saada yhden vuoden kansanedustajana toimimisen perusteella ja sen määrä minimissään on 2 100 euroa kuukaudessa, kun se nyt on noin 1 800 euroa kuukaudessa.

Kolmen edustajakauden jälkeen sopeutumisraha on noin 3 300 euroa kuukaudessa, ja enimmillään se voi olla noin 4 000 euroa kuukaudessa.

Kohtuuttomissa tilanteissa eduskunnan kansliatoimikunta voi myöntää terveydellisistä tai muista erityisistä syistä harkinnanvaraista sopeutumisrahaa enintään 12 kuukaudeksi.

Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen sanoi, että vanha sopeutumiseläkejärjestelmä on ollut kohtuuttoman antelias.

Ansiosidonnainen vaihtoehtona

Uudessa mallissa kansanedustajaksi valittu voi säilyttää oikeuden ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, kun kansanedustajakausi hypättäisiin yli tarkasteltaessa, onko täyttänyt tarkastelujakson aikana työssäoloehdon. Samaan aikaan ei kuitenkaan voisi saada sekä sopeutumisrahaa että työttömyysetuutta.

–Työttömyysturvalainsäädäntö on myös mahdollista ottaa käyttöön, kun tulee kansanedustajaksi. Se edellyttää tietenkin sitten sitä, että alkaa erikseen maksaa työttömyysturvamaksuja. Eli vaihtoehtona on työttömyysturva, Risikko sanoi.

Pienimmät sopeutumisrahat jäävät työttömyysturvan alle.

–Siksi voi olla, että joku haluaa säilyttää ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja alkaa maksaa sitä.

Työttömyysturvan aktiivimallia sopeutumisrahaan ei sisälly.

Kansanedustajan eläkkeen laskutapaa muutetaan siten, että eläkkeen perusteena oleva palkkio vastaa nykyistä tarkemmin edustajauran keskimääräistä palkkiotasoa. Sopeutumisrahakausi kerryttää jatkossa eläkettä vastaavalla tavalla kuin työttömyysetuudet.

Sovittiin keväällä

Kahdeksan eduskuntaryhmää sopi jo toukokuussa siitä, että kansan oikeudentajua koetelleet sopeutumiseläkkeet korvataan sopeutumisrahalla.

Yhteisaloitteen allekirjoittivat perjantaina puheenjohtajat keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton, sinisten, kristillisdemokraattien ja rkp:n eduskuntaryhmistä.

Perussuomalaiset eivät olleet yhteisaloitteessa mukana, koska sopeutumisrahan määrää nostetaan.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut