Vain 14 kirjoitti tänä keväänä täydet pisteet äidinkielen ylioppilaskokeesta. Yksi heistä on Ella Heikkinen. - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Ella Heikkinen taituroi harvinaiseen napakymppiin: Täydet pisteet äidinkielen yo-kokeesta – Lue huippuaine tästä

Ella Heikkisen hymy on herkässä ja syystäkin: ylioppilaaksi loistavin tuloksin ja kaiken kruununa täydellinen suoritus äidinkielessä. Kemin lyseon lukiossa vastaavaan ei ole yltänyt ainakaan nykymuotoisen kokeen aikana kukaan aiemmin.

2.6.2018 11:31 | Päivitetty 2.6.2018 11:39

Opettajainhuoneissa nähdään luultavasti aika harvoin onnentanssia. Ella Heikkinen, 19, ei ollut sitä todistamassa, mutta hänen vuokseen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorit Kemin lyseon lukiossa itkivät, nauroivat, halasivat ja tanssivat, kun kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuivat Ylioppilastutkintolautakunnasta.

Täydet pisteet äidinkielen kokeesta on äärimmäisen harvinainen saavutus. Tänä keväänä siihen ylsi 14 noin 25 500 kirjoittajasta.

–Ennätyksellisen moni. Nykyinen koemuoto on ollut käytössä vuodesta 2007. Yleensä huippusuoritukseen osuu 1–5 kokelasta yhdellä kirjoituskerralla. Edellinen ennätys oli seitsemän, kertoo lautakunnan aktuaari Alex Hellsten.

–Hyvin poikkeuksellisesta suorituksesta on todellakin kyse.

Ella itse suhtautuu rauhallisesti.

–Tavoitteena oli äidinkielestä laudatur. Täydet pisteet olivat yllätys ja ylimääräistä plussaa, hän sanoo.

Äidinkielen ylioppilaskoe on kaksiosainen. Esseestä voi saada enintään 60 pistettä ja tekstitaidosta 54. Ella ei uskonut yltävänsä esseessään nappiin.

–En ajatellut, että valitsemani aihe, extreme-urheilu, olisi ollut ihan täydellinen minulle. Kirjoitin luolasukelluksesta. Päädyin aiheeseen karsintamenetelmällä: ei ensimmäiseksi miellyttävää vaan sellainen, johon saan helposti näkökulmia ja analyysiä.

–Extreme-urheilu ei todellakaan ole oma lajini.

Tekstitaidossa Ella luotti selkäytimeensä.

–Tunnen kieliopin, se hoituu automaattisesti. Koe on tekninen ja neutraali, omia mielipiteitä ei saa esittää. Sen sijaan täytyy osata poimia valitsemastaan tekstistä muun muassa merkityksiä ja vaikuttamiskeinoja.

Äidinkieli on ollut aina Ellalle vahva ja mieluisa aine.

–Hänen arvosanoissaan on ollut siinä kymppien rivi ihan lukion alusta asti, vahvistaa yksi lukioajan opettajista, Riika Tikkala.

–Vastaanottavaista ja oppimishaluista on helppo opettaa. On hienoa osoittaa, että pienessäkin lukiossa opetus on laadukasta ja että sieltäkin voi ponnistaa loistosuorituksiin.

Lempiainetta Ellan on vaikea nimetä. Koulumenestyksestäkin sen voi päätellä: tasaisen vahvasti laudatur myös englannista sekä eximiat yhteiskuntaopista, historiasta, keskipitkästä ruotsista ja lyhyestä espanjasta.

–Vähän harmittaa, että ruotsi ja historia jäivät pikkuisen laudaturin rajan alle.

Jatko-opintosuunnitelmat ovat selvät.

–Pyrin Helsingin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä ja historiaa. Jos en pääse, pidän välivuoden.

Senkin varalta Ella on miettinyt askelkuviot.

–Puolet vuodesta haluaisin viettää ulkomailla vaikka au pairina. Toisen puoliskon käyttäisin opiskeluun. Oikeustiede kiinnostaa nyt eniten. Voisin pyrkiä myös Turun yliopistoon. Joka tapauksessa haluan mahdollisimman paljon sivuainevaihtoehtoja, koska mielelläni jatkaisin espanjan ja ranskan opintoja yliopistossa.

Miksi juuri oikeustiede?

–Se avaa ovia monille aloille ja antaa laajan tietämyksen yhteiskunnan rakenteista ja oikeusjärjestelmästä. Se olisi sopivan haastavaa.

Monipuolinen uteliaisuus on Ellan mukaan vaikuttanut myös äidinkielen huippuosaamiseen.

–En edes lue kirjoja mitenkään hirveästi, koska pakollista luettavaa on ollut niin paljon. Sen sijaan artikkeleita ja uutisia tulee luettua. Yleistietoa kertyy, kun kulkee silmät ja korvat auki.

–Tekstin ymmärtämisessä auttaa, että tietää yhteiskunnallisista asioista ja osaa siten tunnistaa vaikkapa poliittisen satiirin.

Kielentajulle vankan pohjan on luonut se, että vanhemmat Pirkko Kukko-Liedes ja Esa Heikkinen ovat lukeneet lapsilleen paljon. Ellan lempikirjoja lapsena olivat Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -tarinat.

Tuoreen ylioppilaan kesä kuluu töissä. Lakkiaisiin mennessä Ella on ehtinyt jo kaksi viikkoa myydä marjoja kauppojen auloissa.

Juhlapäivänä Sotisaaren-kodissa vietetään tuplalakkiaisia. Hyvin arvosanoin kirjoitti näet ylioppilaaksi myös Ellan kaksoisveli Konsta Heikkinen.

Ella Heikkisen essee

Heikkisen ylioppilaskokeen essee (alla) julkaistaan kirjoittajan suostumuksella ja Ylioppilastutkintolautakunnan luvalla. Alleviivauksin osoitetut kohdat on sensori merkinnyt pieniksi kielivirheiksi. Täysien pisteiden esseen siis ei tarvitse olla täydellisen virheetöntä kieltä.

Mistä syntyy ekstremeurheilun euforia?

Pari vuotta sitten kuului Norjassa sijaitsevasta vedenalaisesta luolasta suru-uutisia. Suomalaisten luolasukeltajien joukko oli menettänyt luolalle jäsenistään kaksi. Useat muut kärsivät vakavista sukeltajantaudin oireista. Luolassa sukeltaminen kiellettiin, ja hukkuneiden sukeltajien ruumiit jätettiin luolaan viranomaisten todettua nosto-operaation olevan liian vaarallinen. Tragediaa puitiin laajalti suomalaismedioissa, joissa nousi esiin kysymys: "Miksi kukaan haluaisi harrastaa näin vaarallista lajia?_

Hengenvaarallisuuden hekumallisuutta puidaan Pentti Haanpään novellissa "Päntän äijän vajoaminen" teoksesta "Heta Rahko korkeassa iässä" (1947). Tarinassa kerrotaan Päntän äijästä, joka vuosi toisensa jälkeen pyrkii syksyn ensimmäisille, ohuille jäille kyläläisten päivitellessä vierestä teon järjettömyyttä. Joka vuosi Päntän äijä putoaa jäihin ja lähes hukkuu, mutta palaa silti seuraavana vuonna kuiskauksenohuelle jäälle uudelleen koittamaan onneaan.

Novellin ja Norjan luolasukellustragedian yhdistävä tekijä on varsin ilmeinen: hengenvaaralliseen lajiin tai tekoon palaaminen sen vaarallisuudesta ja muiden ihmettelystä huolimatta. Henkeä uhkaavan lajin harrastaminen näyttäytyy ulkopuolisille järjettömyytenä. Joku voisi jopa pitää elämällä ja kuolemalla leikkimistä loukkaavana. Mikä siis on se tekijä, joka ajaa vaarallisiin tekoihin?

Ehkä vaarallisuus itsessään on tekijöistä yksi. "Sille on tuo syksyinen jää kuin juopolle viina", toteaa seppä Toropaisen vaimo Päntän äijästä. Kyse lienee adrenaliinista. Jokainen tunnistaa adrenaliinin vaikutuksen urheilusta tai läheltä piti -tilanteista liikenteessä. Korvissa humahtaa, aistit terävöityvät, sydän hakkaa ja hengitys tihenee. Hetken ajan tuntee olevansa täysin aistein niin elossa, että voisi napata ilmassa pörräävän kärpäsen paljain käsin. Juuri se on yksi puoli ekstremeurheilun ja Päntän äijän rituaalin koukuttavuudessa. Novellissa reen kulku jäällä lumoaa äijän mielen saaden hänet yrittämään aina uudestaan.

Samankaltaisesta "lumouksesta" kertovat myös tragediasta selvinneet sukeltajat dokumentissaan Takaisin pintaan. Dokumentti pui onnettomuutta ja saattaa sen päätökseen sukeltajien noutaessa luvatta ystäviensä ruumiit luolasta. Adrenaliini ei suinkaan siis ole ainoa syy siihen, miksi lajin pariin palataan. Luolasukellus, kuten useat muutkin ekstremelajit, on äärimmäisen tekninen, herkkä ja vaativa laji. Juuri se tekee siitä erityisen palkitsevaa, ja samalla vaarallista. Uskon, että hiuskarvan varassa oleminen on osa ekstremeurheilun luonnetta, tunnetta siitä, että kohtalo on toisaalta omissa käsissä, ja toisaalta täysin niiden ulottumattomissa. "Minkäpä ihminen mahtaa kohtalolleen", huomauttaa myös Päntän äijä novellissa.

Hengenvaarallisista urheilulajeista on helppo puhua harrastuksina, mutta usein ne vaikuttavat olevan harjoittajilleen paljon enemmän. Päntän äijällekin ohuiden jäiden ylitys on lähestulkoon rituaali, jota ilman hän ei osaa elää. Harrastuksen sijaan voisikin olla osuvampaa puhua elämäntavasta. Joskus hengenvaarallinen laji voi olla jopa ammatti, kuten moottoriurheilu. Aina se ei sitä ole, mutta sen merkityksellisyys harjoittajalle näyttää säilyvän. Ulkopuolisille se tuntuu järjettömältä: on vaikea ymmärtää, miten jatkuva nuorallakävely Manalan yllä voi olla niin tärkeä osa elämää; mutta kuten eräskin sukeltaja Takaisin pintaan -dokumentissa toteaa, hän ei osaa olla ilman rakasta lajiaan. Siksi lajien pariin palataan, jopa tragedioiden jälkeen: ne lisäävät elämään jotakin, mitä muualta ei saa.

Vaarallisiin lajeihin liittyy läheisesti myös yhteisöllisyyden tunne. Mitä pienemmät piirit ovat, sitä läheisemmät ovat lajin harjoittajien välit. Samalla ikään kuin hyväksytään lajin riskit. Yhdessä kohdataan niin onnistumiset kuin menetyksetkin. Juuri siitä syystä koko kylä on kiinnostunut novellissa jokavuotisen jäidenylittäjän kohtalosta. Vaikka tempun uhkarohkeus pelottaa, mahdollisuus selviytymisestä saa kyläläiset puhumaan, ja tarvittaessa auttamaan. Yhteisöllisyyttä on myös luolasukeltajien päätös kohdata vaarallinen luola uudestaan, jotta ystävät saadaan takaisin pinnalle, samoin kuin moottoriurheilupiireissä esiintyvä yleinen kunnioitus lajin parissa menehtyneitä kohtaan. Samankaltaisia kokemuksia jakavat ihmiset ymmärtävät usein toisiaan paremmin, ja lajin lopettamisen riskinä voi usein olla tärkeistä ihmisistä etääntyminen. Ainoista ihmisistä, jotka ymmärtävät sen selittämättömän tekijän, joka tekee kokemuksesta niin kovin koukuttavan.

Kenties ekstremelajeihin kuuluu tietty selittämättömyys, jokin syy, jota on mahdotonta sanoin kuvailla. "Mikä yty hänellä lienee heikoille jäille?", pohtii Toropaisen vaimo puhuessaan tarinassa Päntän äijästä. Voi olla, ettei äijä itsekään tiedä, mikä hänet jäälle vetää, uudestaan ja uudestaan. Novellissa sitä kuvaillaan "selittämättömänä vaikutuksena", jota Päntän äijä ei kykene vastustamaan.

Selittämättömyys lieneekin paras sana, joka äärimmäisyyksiin venyviä tekoja tai lajeja kuvaa. Ehkä kyseinen selittämättömyys tai järjettömyys on osa "ekstremeä". Voi olla, että kyseisen urheilun viehättävyys perustuu moniin asioihin: vaarallisuuteen, adrenaliiniin, arjen tasapainottamiseen ja yhteisöllisyyteen. Ne ovat kuitenkin tekijöitä, jotka ovat saavutettavissa myös ilman välitöntä hengenvaaraa. Siksi lajeissa on oltava jotakin muutakin, joka koukuttaa.

Voi siis olla, etten tule koskaan ymmärtämään täysin, miksi joku tahtoo kävellä heikolla jäällä, juosta kilpaa härkien kanssa, ajaa vaarallisen nopeaksi viritettyä autoa tai sukeltaa syvälle vedenalaiseen luolaan, mutta ehkä juuri se on osa ekstremeurheilun viehätysvoimaa. Se on mysteeri, jonka ymmärtävät täysin vain ne, jotka palaavat ohuelle jäälle tai matalaan luolaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: