Keittiöön kokoontuneet nuoret ovat kaikki autismin kirjolla. Autismi ei ole yksi sairaus. Sen monet oireyhtymät ovat keskushermoston neurobiologisia kehityshäiriöitä. Kirjo kuvaa sanan hyvin diagnoosien monimuotoisuutta.
Parhaillaan vietetään kansainvälistä autismitietoisuuden viikkoa. Sen aikana halutaan muistuttaa autismin kirjon laajuudesta.
Autismin kirjoon liitetään usein aistien yli- tai aliherkkyyttä, puutteita vuorovaikutustaidoissa tai vaikkapa perinpohjaista kiinnostumista jotain tietystä asiasta. Hyvä muisti ja lahjakkuus liittyvät myös mielikuviin.
Lahjakkuutta tästä joukosta löytyy, nuorilla on niin taiteellista kuin tiedollistakin osaamista. Vanhemmat toteavat yhdestä suusta, että nämä nuoret ovat vaatimattomia kertoessaan omasta osaamisestaan.
Keittiön pöydällä on kahvimukien ja pullalautasen vieressä punaiset kuulosuojaimet. Linnea Päivärinta pistää ne hetkeksi korvilleen suojatakseen itseään hälyltä.
Osmo Vanhasalo jaksaa vastailla iloisesti kysymyksiin, mutta siirtyy mielellään oman huoneen rauhaan heti kun saa äidiltään Minna Vanhasalolta siihen luvan. Verner Söderström puolestaan uppoutuu vuorollaan kertomaan seikkaperäisesti niin tähtitieteestä kuin Euroviisuista.
Osmo Vanhasalo
13 vuotta, 7. luokka Sammon koulu, Tampere
"Olen innokas ja pirteä. Minulla on paljon energiaa, mutta välillä ei ole.
Koulupäivä kestää kahdeksasta kello 14:ään. Käyn syömässä jo kello 10. Se on aikaisemmin kuin muilla, että saan syödä rauhassa.
Herään kouluaamuina kello kuusi. Lojun 20 minuuttia sängyssä ja selailen puhelinta. Sitten puen päälleni, ja menen alas aamupalalle.
Haluan olla koululla ajoissa. Ovet avataan vasta puoli kahdeksan, sinne ei pääse aikaisemmin. Muutenkin olen ajoissa, jos pitää mennä jonnekin.
Maanantaisin ja tiistaisin koulussa on ATK:ta. Se on kivaa. Myös englanti on mukavaa.
Olen erityisluokalla Sammon koulussa, luokka on pienempi kuin alakoulussa oli. Joskus alakoulussa tuntui ahdistavalta, kun oli niin paljon porukkaa, mutta muuten luokka oli oikein kiva. Meillä oli hyvä luokkahenki.
Osmo Vanhasalo rentoutuu koulupäivän jälkeen pelaamalla tietokonepelejä, lukemalla fantasiakirjoja ja ulkoilemalla perheen koiran kanssa.
Koulun jälkeen teen läksyt, olen hetken koiran kanssa ja sitten pelaan tai luen.
Pelaan Minecraftia ja Sim Cityä. Alakoulussa luin paljon tietokirjoja. Nyt tykkään lukea fantasiaa ja seikkailuja, esimerkiksi Soturikissa-kirjoja.
Pelaamisessa parasta on rakentaminen. Minecraftissa ja Sim Cityssä rakennetaan molemmissa. Tein äitienpäiväksi äidille kortin Minecraftilla. Kun tiilimuuria klikkasi, sieltä tuli teksti "Onnea Minna!".
Keräilen myös erilaisia sähköjohtoja. Äiti sanoi kerran, että jos olet nätisti lääkärissä, saan minkä johdon haluan. Tiesin heti, millaisen johdon haluan ostaa.
Torstai on erikoinen päivä. Koivistonkylän Prismalla on pentutreffit ja käyn katsomassa siellä koiria. Koiranpennut ovat suloisia, kun ne leikkivät. Meidän koira on liian vanha pentutreffeille, koska siellä koirien pitää olla alle puolen vuoden ikäisiä. Pennut tutustuvat siellä toisiin koiriin, ettei niistä tule ongelmakoiria.
Minut lähetettiin päiväkodissa adhd-tutkimuksiin ja eskarissa todettiin asperger.
Alakoulussa olin erilainen kuin muut luokalla, mutta en ajatellut sitä oikeastaan koskaan. Nyt meidän luokallamme kaikki ovat erilaisia.
Yläkoulussa olen saanut kaverin, jota tapaan joskus koulun jälkeenkin. Olemme molemmat kiinnostuneita peleistä."
Verner Söderström
14 vuotta, Lempäälä
"Tykkään tieteestä kuten fysiikasta, kemiasta ja maantiedosta, mutta erityisesti minulla on hallussani tähtitiede. Syksyllä 2014 luin kirjaa Guinnes World Records 2015. Siellä oli sivu, jossa kerrottiin maan ulkopuolisesta elämästä ja Kepler 22B -eksoplaneetasta. Googletin sen ja siitä se innostus sitten lähti.
Aikaisemmin olin kiinnostunut kivistä ja keräsin niitä.
Minulla on hyvä muisti, ainakin näissä asioissa, jotka kiinnostavat.
Olen vaativa itselleni. Jos saan kokeesta numeron 9,5 on se huono – ainakin fysiikassa tai kemiassa. Uskonnossa se on ehkä ihan hyvä. Tähtitieteestä voisi tulla minulle ammatti ehkä joskus.
Verner Söderström on huomannut, että kaverit eivät aina jaksa kuunnella hänen juttujaan. Onneksi on pari kaveria, joiden kanssa voi puhua joko tähtitieteestä tai euroviisuista.
Yläkoulussa on paljon hauskempaa kuin alakoulussa. Käyn tavallista luokkaa Hakkarin koulussa, mutta meidän luokallamme on vain 20 oppilasta. Luokka on kiva.
Olen myös Euroviisu-fani. Suomen finaalikirous voi tänä vuonna katketa. Suomi nähdään todennäköisesti finaalissa.
Minulla on koulussa kaveri, jonka kanssa voin jutella tähtitieteestä. Toisen kanssa voin puhua Euroviisuista. Yleensä kaverit eivät jaksa kuunnella juttujani.
En yleensä vertaa itseäni muihin. Sen olen huomannut, että en pelaa yhtä paljon kuin muut. Usein koulun jälkeen saatan olla omissa ajatuksissani jonkin aikaa ja kuuntelen ehkä viisukappaleita.
Harrastan myös kerran viikossa crosstrainingia. Samassa ryhmässä on yksi luokkakaveri, joka onneksi mielellään kuuntelee minun juttujani, vaikka ei olekaan tiedetyyppi."
Linnea Päivärinta
17 vuotta, Tampere
"Musiikki on minulle tärkeää. Laulan Sympaatti-kuorossa. Tykkään myös piirtää, mutta siinä en ole niin taitava kuin laulussa.
On hienoa, kun saa laulaa yhdessä eri ääniä ja ne toimivat yhteen. Kaikki hoitavat oman osansa ja siitä syntyy hieno kokonaisuus. Olen kuoron mukana esiintynyt myös Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 -musikaalissa.
Musiikki ja ystävät tuovat iloa Linnea Päivärinnan arkeen.
Meillä on veljeni kanssa usein kisa elokuvarepliikkien muistamisesta. Toinen sanoo jonkin repliikin ja toisen pitää tietää, mistä elokuvasta se on. Usein muistamme koko kohtauksen.
Luen myös paljon.
Olen Tammerkosken lukiossa. Käyn sen neljään vuoteen. Väsyn helposti ja tarvitsen lepoa. On hyvä, että välillä voi jossain jaksossa ottaa vähän kevyemmin. Koulussa tykkään englannista ja kemiasta. Kuvaamataidon tunnit ovat myös mukavia.
Sain ensimmäisen diagnoosini vasta 12-vuotiaana. Melkein koko ala-asteen ajan en tiennyt, mistä oikein on kyse. Minua ahdisti mennä kouluun, joskus minut piti kantaa sinne.
Tajusin, että reagoin asioihin eri tavalla kuin muut, mutta en tiennyt miksi. Syy- ja seurausasiat ovat tulleet selvemmiksi, kun olen saanut diagnoosin. Sen saaminen kesti kauan. Kävimme perheneuvolassa, mutta siellä ei otettu huonoa oloa tosissaan. Vasta kun sain jonkinlaisen hermoromahduksen ja minut vietiin Taysiin, sain apua.
Alakoulu oli todella vaikeaa aikaa, nyt on helpompaa. Olen saanut Tammerkoskessa hyviä ystäviä. Käyn heidän kanssaan syömässä ja kahvilla. Teemme usein ruokaa yhdessä tai vain hengaamme jonkun luona ja juttelemme.
Olen ääniyliherkkä. Saan päänsärkyä ja ahdistun, jos paljon ääntä ja moni puhuu yhtä aikaa. Esimerkiksi koulun ruokalassa on joskus hankalaa, kun kaikilla on kauheasti asiaa, ja kaikki puhuvat päällekkäin. Tilanteeseen auttaa, kun lähden hiljaisempaan tilaan.
Käytän myös vastamelukuulokkeita. Joskus kuuntelen niistä musiikkia. Helpottaa, kun voi keskittyä kuuntelemaan vain yhtä asia. Joskus kuulokkeet ovat korvilla vain ihan hiljaa.
Iloa elämään tuovat juuri nyt eniten kaverit, perheemme koirat, kuoro ja laulaminen. Perhekin tuo iloa välillä, ainakin silloin kun on rauhalista."
Kahvit on juotu. Joku vanhemmista nauraa, että nuoren päästessä vauhtiin, omasta erikoisalasta kertomiseen ei ehkä kolmekaan tuntia riitä. Kiinnostuksen kohteesta pitää ottaa perin pohjin selvää. Jos joku vain jaksaa kuunnella, siitä myös kerrotaan perusteellisesti.
Vanhemmat ovat tutustuneet toisiinsa Tampereen seudun autismiyhdistyksessä. Se on tarjonnut niin nuorille kuin vanhemmille mahdollisuuden tutustua muihin saman kokeneisiin.
Iloinen puheensorina jatkuu vielä hetken. Kuten yksi vanhemmista toteaa: he kyllä tuntevat autismin haasteet ja ongelmat, välillä on hyvä keskittyä arjen iloihin. Niitäkin löytyy paljon.