IL:n kysely: Niukka enemmistö hyväksyy perjantain lakkoilun - Kotimaa - Satakunnan Kansa

IL:n kysely: Niukka enemmistö hyväksyy perjantain lakkoilun

1.2.2018 20:36

Suomalaisten niukka enemmistö hyväksyy perjantain lakkoilun, kertoo Iltalehden teettämä kysely. Tätä mieltä oli 51 prosenttia vastaajista. 40 prosenttia ilmoitti, ettei hyväksy lakkoja. Loput eivät osanneet sanoa kantaansa.

Perjantain lakkojen kannatus oli erityisen suurta nuorten keskuudessa, sillä 15–24-vuotiaista 63 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ne. 25–35-vuotiaiden joukossa kannatus oli 61 prosenttia.

Lakkojen vastustus taas oli keskimääräistä suurempaa 65–79-vuotiaissa sekä yrittäjien ja johtavassa asemassa olevien keskuudessa.

Puoluekannatuksen perusteella eniten lakkojen hyväksyjiä löytyy vasemmistoliittoa ja SDP:tä kannattavien joukosta. Kokoomusta ja keskustaa äänestävistä sen sijaan selvä enemmistö ilmoitti, ettei hyväksy lakkoja.

51 prosenttia vastaajista oli myös sitä mieltä, että aktiivimallin vastustaminen on riittävä syy poliittiselle lakolle.

Taloustutkimus haastatteli kyselyyn yli tuhatta henkeä eri puolilta Suomea tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Puolet haastatteluista tehtiin puhelimitse ja puolet internetpaneelissa. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: