Ministeriö: Kittilän päättäjillä lokakuun loppuun aikaa erottaa syytteessä olevat - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Ministeriö: Kittilän päättäjillä lokakuun loppuun aikaa erottaa syytteessä olevat

Kittilän valtuuston puheenjohtajien valokuvat ovat valtuustosalin seinällä, kun valtuutetut päättävät poikkeuksellista asioista.

21.10.2017 5:00

Valtiovarainministeriö odottaa lokakuun loppuun, saako Kittilän valtuusto erotettua syytteessä olevat nykyiset luottamushenkilöt. Virka- ja työsuojelurikoksista syytteessä on 11 nykyisen valtuuston jäsentä.

–Kunnan aikaisemmin ilmoittama aikataulu on liian pitkä, lokakuun loppuun voidaan odottaa. Syytteiden vakavuus huomioon ottaen niihin on reagoitava nopeammin, sanoo valtiovarainministeriön hallitusneuvos Auli Valli-Lintu.

Kittilän kunta oli aiemmin ilmoittanut käsittelevänsä erottamisasiaa 17. marraskuuta pidettävässä ylimääräisessä kokouksessa.

Uuden aikataulun mukaan Kittilän päättäjät saavat ensi tiistain kunnanhallituksessa päätettäväkseen vs.hallintojohtajan esityksen, että ylimääräinen valtuuston kokous pidettäisiin 31.10. Valtuustossa päätettäisiin "luottamushenkilöiden luottamustoimista pidättämistä" niin kuin kuntalain erottamispykälässä sanotaan.

Myös suurin osa kunnanhallituksen jäsenistä on syytteessä kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen liittyvistä päätöksistä. Yhdeksästä jäsenestä viisi on saanut kutsun käräjille.

–Kunnalla on ollut kesäkuusta asti aikaa ottaa asia käsittelyyn. Kun asianomaisten kuulemiset on tehty 16.10. mennessä, pari viikkoa pitäisi olla riittävä aika saattaa asia valtuuston käsiteltäväksi, sanoo Valli-Lintu.

Jos Kittilän valtuusto ei 31.10. kokouksessaan saa asiassa aikaan erottamispäätöstä, miten ministeriö toimii?

–Ministeriö ryhtyy tarpeellisiin toimiin, vastaa hallitusneuvos Auli Valli-Lintu.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: