Vapaavuori Twitterissä: Helsingin kärkipaikoista syntyi sopu - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Vapaavuori Twitterissä: Helsingin kärkipaikoista syntyi sopu

22.4.2017 19:42

Helsingin kaupungin kärkipaikoista on saatu aikaan sopu puolueiden kesken. Asiasta kertoo Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori (kok.) Twitterissä.

Sovun mukaan kokoomus saa suurimpana puolueena pormestarin sekä kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavan apulaispormestarin paikat. Vihreät saa kaupunkiympäristöstä sekä sosiaali- ja terveysasioista vastaavien apulaispormestarien paikat.

SDP:lle tulee yksi apulaispormestarin paikka. Tämä saa kulttuurin ja vapaa-ajan vastuualueen.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus menee vihreille ja ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka kokoomukselle. Toinen varapuheenjohtajuus jaetaan niin, että ensimmäiset kaksi vuotta paikkaa pitää SDP ja jälkimmäiset kaksi vuotta vasemmistoliitto.

Kaupunkia johtava pormestari toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana, eli paikka on siis kokoomuksen. Ensimmäinen varapuheenjohtaja tulee vihreistä. Toinen varapuheenjohtajuus jaetaan samalla tavalla kuin valtuustossa eli vasemmistoliiton ja SDP:n kesken. Tosin järjestys on toinen: ensin vasemmistoliitto pitää paikkaa kaksi vuotta ja SDP sen jälkeen toiset kaksi.

Kaikkiaan kokoomus saa kaupunginhallitukseen viisi paikkaa, vihreät neljä sekä SDP ja vasemmistoliitto molemmat kaksi. Lisäksi perussuomalaisilla ja RKP:llä on kummallakin yksi paikka kaupunginhallituksessa.

Vapaavuoren mukaan neuvottelut saatiin maaliin hyvässä hengessä. Vihreät tiedotti olevansa tyytyväinen luottamuspaikkaneuvotteluiden tulokseen.

Valtuusto valitsee pormestarin ja apulaispormestarin vaalikaudeksi kerrallaan valtuutetuista tai varavaltuutetuista. Lopullisesti tehtävien haltijat lyödään lukkoon 7. kesäkuuta kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: