Sanna Marin on uusi liikenne- ja viestintäministeri. - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Ministeri Sanna Marin kertoo nyt, mitä piilee jäänviileän itsevarmuuden alla, että hän on yhden asian friikki ja miten hän ponnisti köyhyydestä politiikan huipulle

Tamperelainen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin on saanut kaikki lahjat: älyn, koulutuksen, valtaa, menestyksen, hyvät tulot, suosion, itseluottamuksen. Hänelläkin on silti ollut epävarmuuden hetkensä. Kiersimme ministeri Marinin kanssa hänen lapsuusmaisemissaan Pirkkalassa ja kertasimme matkan Toivion asuinalueelta kansanedustajaksi ja ministeriksi Helsinkiin.

Sanna Marin luonnehtii itseään voimakastahtoiseksi ja määrätietoiseksi persoonaksi, jolla on vahva arvopohja. – Uudet tuttavuudet saavat minusta harkitsevan, rauhallisen ja pidättyväisen kuvan, mutta on minulla rennompi ja vapautuneempikin puoleni. Koska minulla on vahva oma tahto, joudun opettamaan itseäni, että kuuntelen ja huomioin enemmän muita ja olen helpommin lähestyttävä. Hän muistelee lämpimästi kouluaikojaan Toivion koulussa Pirkkalassa.

22.6.2019 13:29

27-vuotiaana Tampereen kaupunginvaltuutetuksi ja heti valtuuston puheenjohtajaksi.

28-vuotiaana sdp:n varapuheenjohtajaksi.

29-vuotiaana kansanedustajaksi, Pirkanmaan ääniharavana.

33-vuotiaana toiselle kaudelle kansanedustajaksi, sdp:n ääniharavana koko maassa.

33-vuotiaana ministeriksi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos