Poliitikoista koostuvan Ylen hallintoneuvoston asema voi vahvistua – Miten se näkyy? - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Poliitikoista koostuvan Ylen hallintoneuvoston asema voi vahvistua – Miten se näkyy?

Yleisradion hallintoneuvosto koostuu nyt 21 kansanedustajasta ja kahdesta työntekijöiden edustajasta.

2.3.2017 20:42

Hallituksen esittämä Yleisradion hallintoneuvoston aseman vahvistaminen ei merkitse sitä, että hallintoneuvosto ryhtyisi käyttämään ”jotakin journalistista valtaa”, sanoo Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.).

– Journalistisen toiminnan ja hallintoneuvoston välillä on ollut tähän asti ja on vastaisuudessakin jyrkkä ja ehdoton palomuuri.

Eduskuntakaudeksi nimitettävään hallintoneuvostoon kuuluu nyt 21 kansanedustajaa ja kaksi työntekijöiden edustajaa.

Kivelä pitää ymmärrettävänä ja terveenä kehityksenä sitä, että eduskunnan alainen instituutio käyttää valtaa hallintoneuvoston kautta.

Esitys hallintoneuvoston aseman vahvistamisesta merkitsee sitä, että hallintoneuvosto päättäisi yhtiön strategiasta. Nykyään siitä päättää Yleisradion hallitus hallintoneuvoston hyväksymien väljien suuntaviivojen pohjalta. Lisäksi hallintoneuvostolle tulisi pysyvä asiantuntijakuulemismenettely.

Kivelän mukaan strategiatyö liittyy yhtiön kehittämiseen, hoitoon ja arvoihin.

Hallituksen esittämät lakimuutokset pohjautuvat viime kesänä työnsä päättäneeseen, kansanedustaja Arto Satosen (kok.) vetämään parlamentaariseen työryhmään. Se selvitti Yleisradion julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu poliitikkojen mahdollisista vaikuttamispyrkimyksistä Yleisradion journalismiin.

Kun poliitikoista koostuvan hallintoneuvoston asemaa vahvistetaan, miten se suhteutuu keskusteluun poliitikkojen otteesta tiedotusvälineeseen?

– Poliitikot kuitenkin huolehtivat siitä, että julkisen palvelun yhtiön toimintaedellytykset toteutuvat, Kivelä vastaa.

Hän sanoo, ettei hallintoneuvoston tehtävä ole operatiivinen vaan valvova ja että strategian hyväksyminen liittyy suurissa linjoissa valvontatehtävän käyttöön.

Ylen 1. varapääluottamusmies Jyrki Saarikoski haluaa ”vaimentaa ja torjua pelkoa”, että poliitikot puuttuisivat tai saisivat puuttua Ylen journalistisiin asioihin. Hallintoneuvostolle tuleva strategiatyö liikkuu ylätasolla.

– Mutta että poliitikot välittömästi tai edes välillisesti pääsisivät vaikuttamaan Ylen journalistisiin linjauksiin, niin minun on vaikea kuvitella sitä tilannetta. En näe, että tämä edistäisi sitä mitenkään, hän kommentoi esitystä hallintoneuvoston aseman vahvistamiseksi.

Helsingin Sanomien (1.3.) mukaan Ylen hallintoneuvoston pöytäkirjoista ilmenee, että toisin kuin aiemmin, tällä hallituskaudella hallintoneuvostot ovat ”sättineet” jopa yksittäisten juttujen haastateltavien valintaa.

Saarikoski kertoo, että 30 vuotta Ylen toimittajana työskennelleenä hän ei ole koskaan edes kuullut, mihin hallintoneuvoston jäsenet ovat tyytyväisiä tai tyytymättömiä.

– Meidän esimiehissämme ja journalistisessa johdossa on vahva vaikutuksen estäjä, palomuuri.

Eduskunta käsittelee hallituksen torstaina antaman esityksen Yleisradio Oy:tä koskevan lain muuttamiseksi pikimmiten. On mahdollista, että se tulee voimaan jo loppukeväästä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: