Jari Sillanpää sai syytteen lapsen hyväksikäytöstä - kalenterissa kirkkokonsertteja - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Jari Sillanpään syksyn kiertue oli lähes loppuunmyyty - tulossa konsertteja myös kirkoissa

Jari Sillanpään syksyn konserttikiertue herätti huomiota, sillä keikat myytiin lähes loppuun. Nyt keikkasyksy sai uuden käänteen.

Jari Sillanpää on esiintynyt syksyllä loppuunmyydyille saleille.

15.11.2019 10:38

Jari Sillanpäätä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyte on nostettu viime kuussa, ja asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa 26. helmikuuta.

Sillanpää on tehnyt tänä syksynä paluuta keikka-areenoille ja hänellä on takanaan huomenna lauantaina päätöksensä saava Kulku ihmisen -kiertue. Kiertueen viimeinen keikka on lauantaina 16. marraskuuta Joensuussa Carelia-salissa.

Sillanpään manageri Lilja Kainulainen kertoo, ettei yhtäkään keikkaa tulla perumaan. Kainulainen oli heti uutisen kuultuaan yhteydessä Sillanpään asianajajaan Riitta Leppiniemeen.

– Olemme tekemässä asiallista tiedotetta asiasta, Kainulainen sanoo.

– Joensuun keikasta on kyselty nyt paljon. Yhtään konserttia ei ole peruttu. Ei missään tapauksessa tällaista aleta lietsomaan, että paljon myytyjä keikkoja alettaisiin perumaan! Hän jatkaa.

– On sitten eri asia, jos yleisö peruuttaa lippunsa. Asiakkaat äänestävät sitten jaloillaan.

Kainulainen kertoo, että myös joulukonsertit tullaan järjestämään suunnitelman mukaisesti. Hän tulee kuitenkin olemaan kirkkoihin yhteydessä asian tiimoilta.

Kirkkokonsertit alkavat Fuengirolasta Rauhanpalatsista 30. marraskuuta. Joulukonsertit päättyvät 14. joulukuuta Helsingin Mikael Agricolan kirkkoon.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos