Janitskinin vangitsemisoikeudenkäynti siirtyy ensi viikon torstaille - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Janitskinin vangitsemisoikeudenkäynti siirtyy ensi viikon torstaille

29.9.2016 14:55

MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuvan Ilja Janitskinin vangitsemisoikeudenkäynti perutaan huomiselta, kertoo Helsingin käräjäoikeus. Vangitsemisistunto pidetään ensi viikon torstaina.

Syyttäjän mukaan istunnon siirtyminen johtuu Janitskinin puolustuksen aikatauluista.

– Istunnon siirtämisen syynä on vastapuolen edustajan Matti Nurmelan pyyntö, sanoo syyttäjä Heikki Wendorf.

Syyttäjä aikoo yhä pyytää käsittelyä salaiseksi.

Janitskinia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, salassapitorikoksesta sekä tekijänoikeusrikoksista.

Janitskin pyörittää MV-julkaisua Espanjasta.

Ei ollut halukas tulemaan Suomeen

Syyttäjä Wendorf on aiemmin kertonut, että Janitskin ei ole ollut halukas tulemaan Suomeen kuultavaksi.

– Olisi olennaisen tärkeää saada epäilty kuultua asiassa, jotta esitutkinta saataisiin valmiiksi, Wendorf kertoi tiistaina.

Jos oikeus päätyy vangitsemaan Janitskinin, hänestä voidaan sen jälkeen antaa eurooppalainen pidätysmääräys. Se on käytännössä nopeutettu luovutusmenettely, jota voidaan soveltaa muun muassa silloin, kun toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuva henkilö välttelee toisen maan viranomaisten kuulusteluja.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: