Korkeille virkamiehille tulossa karenssiaika – professori toivoo ministereitä mukaan - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Korkeille virkamiehille tulossa karenssiaika – professori toivoo ministereitä mukaan

14.7.2016 20:53

Suomessa valmistellaan karenssiajan säätämistä korkeille valtion virkamiehille.

Karenssiaika rajoittaisi johtavien virkamiesten oikeutta siirtyä valtion palveluksesta muihin tehtäviin. Valtion virkamieslain muutos oli eduskunnan lähetekeskustelussa kesäkuussa.

Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää kertoo, että on vielä epäselvää, ulotetaanko laki koskemaan myös ministereitä. Lakiehdotuksessa sääntely koskee esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköitä. Virkamies saisi karenssiajalta palkkansa mukaisen korvauksen.

Keskustelu karenssiajasta on noussut tällä viikolla esille EU-komission entisen puheenjohtajan José Manuel Barroson uuden työn vuoksi. Barroso siirtyy liikepankki Goldman Sachsin neuvonantajaksi. Närkästystä on herättänyt erityisesti työn sisältö eli amerikkalaisen investointipankin avustaminen brittien EU-erossa.

Europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps.) mukaan on aina huononnäköistä, kun pitkään julkisella sektorilla työskennellyt lähtee ikään kuin myymään tietojaan yksityiselle sektorille.

Näin myös Barroson tapauksessa.

Barroso toimi komission puheenjohtajana vuoteen 2014 saakka.

– Onneksi asiat etenevät tänä päivänä niin nopeasti, että kahdessa vuodessa voi jo pudota kärryiltä, hän huomauttaa.

EU-komissaareilla on 18 kuukauden karenssiaika komissaarin tehtävien jälkeen.

Eduskunnan käsittelyssä olevassa ehdotuksessa valtion virkamiesten kanssa sovittava karenssiaika olisi enimmillään 12 kuukautta palvelussuhteen päättymisen jälkeen. Karenssiaikana virkamiehellä olisi ilmoittamisvelvollisuus, jos hän haluaa siirtyä muuhun tehtävään valtionhallinnon ulkopuolelle.

Perustuslakivaliokunta on lausuntoa tehdessään kuullut Mäenpäätä asiantuntijana. Hän toivoo, että karenssiajasta sopiminen säädetään koskemaan myös ministereitä.

– He ovat aika olennainen ryhmä tässä suhteessa.

Ruohonen-Lernerin mielestä Suomessa tarvittaisiin ministereille vähintään 12 kuukauden ja valtiosihteereille sekä muille vastaavan tason virkamiehille 6 kuukauden karenssiaika, jonka jälkeen siirtyminen yksityisen palvelukseen olisi vasta mahdollista.

Hän teki asiasta lakiesityksen, kun Jyri Häkämies vuonna 2012 siirtyi elinkeinoministerin paikalta Elinkeinoelämän keskusliiton johtoon.

Karenssiaika nousi uudelleen tapetille entisen sosiaali- ja terveysministerin ja Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Laura Rädyn muutettua ison yksityisen terveysalan yrityksen leipiin.

– Tuoreen sisäpiiritiedon siirtyminen tulee aina veronmaksajille kalliiksi, europarlamentaarikko harmittelee.

Jo nykyisen Suomen lainsäädännön mukaan vaitiolovelvollisuus säilyy myös virasta pois siirtymisen jälkeen.

– Tässä on kysymys myös virkasuhteessa saatujen tietojen hyödyntämisestä. Nykyäänkään esimerkiksi liikepankin palvelukseen siirtyvä ministeri ei saisi käyttää hyväkseen tietoja, jotka on ministerinä saanut, mutta sitähän on mahdotonta valvoa, Mäenpää sanoo.

Virkamieslain muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden alussa.

Kuukausi sitten meppi Ruohonen-Lerner teki EU-komissiolle kirjallisen kysymyksen karenssiajoista unionin eri jäsenmaissa. Komissiolla ei kuitenkaan ole tarkkoja tietoja eri maiden käytännöistä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: