Peruskoulun oppimistulokset uhkaavat heiketä - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Peruskoulun oppimistulokset uhkaavat heiketä

Opettajat ovat huolestuneita siitä, että oppilaat jakautuvat aiempaa selkeämmin hyvin ja heikosti pärjääviin.

7.2.2016 14:10

Peruskoululaisten osaamistaso on eri tutkimusten mukaan laskusuunnassa. Koulutuksen arviointikeskuksen ja Opetushallituksen selvitykset, Pisa-tutkimus ja varusmiesten testit antavat samansuuntaisia signaaleja osaamisen heikkenemisestä.

Kansainvälisesti Suomi sijoittuu edelleen kärkeen oppimistuloksissa. Opettajat ovat huolestuneita kuitenkin siitä, että oppilaat jakautuvat aiempaa selkeämmin hyvin ja heikosti pärjääviin. Etenkin pojat myös lukevat entistä vähemmän.

Esimerkiksi 9-luokkalaisten matematiikan osaaminen näyttäisi olevan laskussa. Tästä on merkkejä sekä viimeisimmässä Pisa-tutkimuksessa että vuoden 2012 selvityksessä peruskoulun päättövaiheen oppimistuloksista. Alle 25-vuotiaiden lukutaidon heikentyminen näkyy Pisa-tutkimuksen lisäksi kansainvälisessä Piaac 2012 -aikuistutkimuksessa.

Tuoreita seurantatutkimuksia ei Suomessa löydy esimerkiksi matematiikasta ja äidinkielestä.

– Vuoden 2012 Pisa-tutkimus on kuitenkin vaikuttanut perusopetuksen uusien opetussuunnitelmien perusteiden laatimiseen, kertoo äidinkielen alan opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.

Tavoitteena on parantaa kouluosaamista.

– Opetusalalla mietitään jatkuvasti esimerkiksi nuorten lukemis-, elämis- ja elämysmaailman muuttumista ja uudenlaista tietolähteiden käyttämistä. Koulun pitää reagoida näihin muutoksiin, jotta oppilaiden osaamista pystytään tukemaan mahdollisimman hyvin.

Uusia opetussuunnitelmia aletaan ottaa käyttöön peruskouluissa ensi syksystä lähtien.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: