Vanhempien pitää ansaita kunnioituksensa - Kotimaa - Satakunnan Kansa

Vanhempien pitää ansaita kunnioituksensa

7.2.2016 1:34

Kirjailija Katriina Järvinen nosti Kodin Kuvalehdessä esille kiinnostavan näkökulman. Pitääkö vanhempia kunnioittaa vain siksi, että he sattuvat olemaan vanhempia, vai pitääkö kunnioitus ansaita?

Olen Järvisen kannalla siinä, että kunnioituksen ei kuulu olla mikään automaatti. Varsinkaan sellaisten asioiden tekemisestä, joita vanhempien pitääkin tehdä, ei voi vaatia pohjatonta kiitollisuutta.

Jos on hommannut lapsia vapaaehtoisesti maailmaan, heistä täytyy pitää huolta, ruokkia ja rakastaa. Ei velvollisuuksien hoitaminen ole ansio, jonka takia ketään pitäisi nostaa jalustalle.

En ollenkaan epäile, etteikö varsinkin vähävaraisissa ja suurissa perheissä lasten elättäminen ole valtavan työn takana. Myös yksinhuoltajat ovat lujilla. Varmasti lapset ymmärtävät sen ihan itse ja osaavat olla kiitollisia etenkin vartuttuaan.

Se, mitä en voi sietää, on marttyyrimaisella tavalla lapseen vetoaminen: ”olemme sinuun niin paljon satsanneet”, ja ”silloinkin sait sen polkupyörän, miten voit olla noin kiittämätön nyt”. Ihmiskunnan hengissä pysymisen kannalta on ollut tapana, että lapseen satsataan! Ei perustehtävän hoito ole mikään uroteko.

Vastenmielisintä on vaatia lapselta tietynlaista käyttäytymistä vain sillä perusteella, että vanhemman oma lapsuus on ollut ankea. Nykyinen todellisuus on aivan erilainen kuin silloin ennen. Lasten viiteryhmä on heidän omat ikätoverinsa, ei se aika, jota isä tai äiti eli joskus vuosikymmeniä sitten. Suurempi ongelma toki on yleinen toisten ihmisten kunnioituksen puute kuin liiallisen kunnioituksen vaatiminen.

Omia vanhempia pitää kunnioittaa ihmisinä – aivan kuten kaikkia muitakin. Myös isän ja äidin pitää kunnioittaa itseään niin, etteivät he anna lasten hyppiä turhasta silmilleen ja pitää vanhempiaan pelkkinä palvelijoina.

Jos ihminen käyttäytyy niin, että hän ansaitsee kunnioitusta, hän yleensä sitä saa. Ei sitä tarvitse erikseen vaatia.

Kuten Katriina Järvinen huomauttaa, vanhemmuus on valtaa, ja valta koukuttaa. Koska vanhempi on uhrannut lapseen aikaa ja rahaa, hänen mielestään lapsen pitää maksaa takaisin edes kiitoksella. Mutta eihän lapsi ole voinut vaikuttaa siihen, mitä hänelle on annettu.

Rakkauteen kuuluvat pyyteettömyys ja pakoton vastavuoroisuus. Kunnioita lasta niin kuin itseäsi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: