Tuotannossa yhtäjaksoisesti 90 vuotta. Artekin myydyin tuote. Suomalaisen designin ehkä tunnetuin esine, ehkä jopa myydyin suomalainen designistuin, joskaan tarkkoja vertailulukuja ei ole.
Alvar Aallon suunnittelema ja vuonna 1933 Otto Korhosen huonekalutehtaalla Turussa päivänvalon nähnyt kolmijalkainen Jakkara 60 on rakastettu klassikko, funktionalismin hengessä keveä ja vain vähän tilaa vievä. Sen kanssa itsensä telovat tasa-arvoisesti sekä pikkulapset että viinilaseja yläkaapista kurkottelevat aikuiset.
Jakkaran kysyntä lisääntyy edelleen, kertoo Michaela von Wendt. Suomen Artekia pitkään johtanut Anja Matilainen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, ja vuoden alusta toimitusjohtajana on toiminut von Wendt.
”Itsellänikin oli Jakkara 60 yöpöytänä jo ensimmäisessä kodissani”, von Wendt sanoo.
Michaela von Wendt työskenteli aikaisemmin Lundian toimitusjohtajana.
Jakkaran juhlavuoden ehkä perustavanlaatuisin hanke on korjausliike.
Artek on tutkinut tapoja tehdä tuotannostaan kestävämpää yhdessä italialaisen designstudio Formafantasman kanssa. Formafantasma on kiinnostunut nykymuotoiluun vaikuttavista ekologisista, historiallisista, poliittisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä. Viime kesänä heidän puunkäytön etiikkaan pureutuva näyttelynsä oli esillä Helsingin Designmuseossa oltuaan sitä ennen Lontoon vaikutusvaltaisessa Serpentine Galleryssa, sitten Italiassa ja Sveitsissä.
Näyttelyhanke alkoi Artekin kanssa tehdyllä tutkimuksella, joka perehtyi suomalaiseen puunkäyttöön.
Formafantasma kiinnitti huomiota siihen, miten suomalaisessa sekametsässä kasvanutta laadukasta koivupuuta on yhä vaikeampaa saada, kun metsiä hoidetaan selluteollisuuden tarpeisiin ja korostetaan määrää laadun yli.
”Suomessa suurin osa metsämaasta on itse asiassa puupeltoja”, Formafantasman videolla todetaan ykskantaan.
Yhteistyön kautta syntyi ajatus siitä, että Artekin toimintaa on muutettava.
Artekin jakkaroihin käytetään ainoastaan suomalaisessa sekametsässä kasvanutta koivua, koska se on riittävän tiivistä ja vaaleaa. Ilmastonmuutos on kuitenkin vaikuttanut sen laatuun: pohjoisillekin leveysasteille on kotiutunut runsaampi hyönteiskanta, jonka elämä jättää puuhun jälkiä.
Viime vuosikymmeninä Aalto-jakkaran näkyvissä osissa käytettiin vain koivun valkoisinta osaa. Jos puussa oli tummentumia, oksankohtia tai hyönteisten nakertamia jälkiä puu käytettiin vain maalattuihin tuotteisiin, tai sitä ei käytetty ollenkaan.
Nykyään se ei ole enää kestävää, tai järkevää. Onko meillä varaa olla käyttämättä aivan hyvää puuta? Ja miksi ylipäätään tehdä puinen tuoli jos se ei näytä puiselta?
Jakkara on näyttänyt eri vuosina erilaiselta muun muassa käytettyjen huonekalulakkojen vuoksi.
”Ehkä jossain vaiheessa on vääristynyt käsitys siitä, mitä puu on ja miltä se näyttää”, sanoo Michaela von Wendt.
”Ja se on ehkä myös osin itseaiheutettua”, täydentää Antti Tevajärvi. Tevajärvi on muotoiluasiantuntija, joka pyörittää Artek 2nd Cycle -liikettä Pienellä Roobertinkadulla ja tuntee Aalto-jakkaran eri vaiheet.
”Laaduntarkkailu meni jossain vaiheessa vähän överiksi”, Tevajärvi sanoo. ”Oltiin niin tarkkoja puun kosmeettisesta laadusta, että heitettiin pois hyvää käyttömateriaalia.”
Näin oli erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla. Vaalea huonekalulakka korosti vaaleutta entisestään.
”Jakkarat näyttivät välillä lähes muovisilta”, sanoo von Wendt.
Kyse on toki makuasioista. Osa Artekin asiakkaista haluaa edelleen kotiinsa mahdollisimman vaaleaa puuta ja taistelee huonekalujen kellastumista vastaan, toiset metsästävät kirpputoreilta patinoituneita yksilöitä.
Japanin markkinoille on jo tehty jakkaroita, joissa näkyy mahdollisimman paljon puun ”kauneusvirheitä”. Siellä Scope-nimistä kauppaa pyörittää visionääri nimeltä Atsushi Hirai, joka pyysi sellaisia jakkaroita myyntiin jo 2018.
Viipurin kirjaston tuoleissa ja jakkaroissa näkyy puun kuviointi. Kuva vuodelta 2010.
Herra Hirain jakkarat ovatkin enemmän Aallon alkuperäisen jakkaran kaltaisia.
”Ihan alkuperäisissä jakkaroissa puun elämä ja luonnollinen variaatio sai näkyä, se oli osa niiden identiteettiä ja jokainen jakkara oli uniikki. Haluamme palata siihen”, sanoo von Wendt.
Aaltojen aikana jakkaroissa käytettiin myös eri puulaatuja, petsejä, lakkoja ja maalivärejä, täydentää Antti Tevajärvi.
Pula-aikana L-jalan taivutusprosessiin tarvittavaa liima-ainetta ei ollut saatavilla, joten jakkaroiden valmistuksessa otettiin käyttöön vanhanaikaisempi liitosmetodi.
Oikein vanhat jakkarat ovat keräilyharvinaisuuksia ja toisinaan paljon arvokkaampia kuin uudet. Asianharrastajat päättelevät vanhojen jakkaroiden aitoutta ja ikää pienistä vihjeistä. Antti Tevajärvi käy niitä läpi jutun lopussa olevassa kuvasarjassa.
Syyskuussa Artek ryhtyy myymään lakatun koivuisen 60-jakkaran rinnalla vastaavaa jakkaraa, jossa on käytetty puuta, joka normaalisti käytettäisiin maalattuihin jakkaroihin. Puu on yhtä lujaa, mutta siinä on enemmän sävyvaihtelua ja luonnollista kirjoa.
”Aloitamme jakkaralla tutustuttamaan asiakkaitamme tähän visuaalisesti sallivampaan laatuun”, Artekin markkinointipäällikkö Laura Larres muotoilee. ”Mutta pitkän tähtäimen tavoitteena on laajentaa tämä laatu uudeksi standardiksi.”
Jatkossa kirjavampaa puulaatua käytetään siis myös muissa kalusteissa. Näin säästyy puuta.
Myös muut jakkaran juhlavuoden juhlallisuudet liittyvät tähän uudistukseen. Vuoden aikana jakkarasta tulee myyntiin kolme erikoisversiota.
”Kontrasti”-jakkaran lämpökäsitellyt viilut tuovat jakkaran rakenteen paremmin esiin. ”Loimun” pinnassa näkyy aaltoileva tai liekkimäinen kuvio, jota koivupuussa ajoittain esiintyy. Loimu-jakkaraa tehdään rajattu erä, sillä kuviointia on alle viidessä prosentissa Artekin tehtaalle tulevasta puusta.
Lisäksi Formafantasma työstää syksyksi jakkaraa, jonka työnimi on ”Haute Couture edition”. Näihin jakkaroihin on etsitty kaikista kiehtovimmat puun kuviot ja omituisimmat oksakohdat.
Alvar Aalto vuonna 1943.
Alvar Aalto ei visioinut ”haute couture” -jakkaroita: jakkarasta ei alun perin pitänyt tulla kallista designesinettä. Tarkoituksena oli suunnitella mahdollisimman yksinkertainen jakkara, joka voisi palvella kodeissa monia tarkoituksia.
Aalto ja luottopuuseppä Otto Korhonen kehittivät uuden valmistustekniikan, jolla koivua voitiin taivuttaa. Taivutetusta massiivipuusta valmistettu ”L-jalka” voitiin kiinnittää ruuveilla suoraan jakkaran kanteen. Ennen kaikkea L-jalkoja pystyttiin tekemään sarjatuotantona niin jakkaroihin, tuoleihin kuin pöytiinkin. Se, että jakkara valmistetaan massiivipuusta, erottaa sen edelleen halvemmista kopiojakkaroista, jotka ovat useimmiten vaneria.
L-taivutettu jalka mahdollisti jalan kiinnittämisen istuinosaan vain muutamalla ruuvilla.
1930-luvun lopulla Artekin kolmijalkainen jakkara maksoi 43 markkaa, nykyrahassa noin 17 euroa.
Alkuaikojen kohtuullisesta hinnastaan huolimatta jakkara ei ollut ensin suuri myyntimenestys – jakelu takkusi, ja ilmeisesti jakkaran muotokielikin oli suomalaisille turhan moderni.
Ulkomailla kyllä innostuttiin. Jakkara esiteltiin ensimmäisen kerran Lontoossa marraskuussa 1933. Wood Only -niminen näyttely järjestettiin Fortnum & Masonin tavaratalossa. "Näyttelyn myötä kansainvälinen kiinnostus Aaltojen puutaivutteisia huonekaluja kohtaan kasvoi ympäri Eurooppaa”, kertoo Antti Tevajärvi.
Paimion tuberkuloosiparantolaan suunniteltujen vanerihuonekalujen ohella kiinnostus kohdistui uuteen massiivipuusta taivutettuun L-jalkaan. Jos Jakkara 60 olisi mikä tahansa kolmijalkainen jakkara, tuskin juhlisimme sen 90-vuotispäiviä. L-jalka oli kuitenkin kalustesuunnittelun läpimurto.
Jakkaroita Viipurin kirjastossa 1930-luvulla.
Kansainvälisessä katsannossa Aalto-jakkara nojasi Thonetin höyrytaivutettujen wieniläistuolien traditioon, mutta sen muoto oli pelkistetty ja puhdas. Bauhausin teräsputkihuonekaluihin verrattuna Aalto-jakkaran koivumateriaalissa oli kuitenkin lämpöä.
Vähitellen tavalliset suomalaisetkin innostuivat, ehkä kansainvälisen menestyksen vanavedessä. Kun Artek perustettiin vuonna 1935, myös jakeluongelmat helpottivat.
Nyt Aalto-jakkaroihin ja niiden kopioihin törmää niin kodeissa kuin julkisissa tiloissa. Moniin muihin designhuonekaluihin verrattuna suhteellisen huokea hinta on tehnyt jakkarasta usein ensimmäisen klassikon, joka moneen kotiin hankintaan – toki melko keskiluokkaiseen kotiin, sillä ei jakkara tosiaan enää halpa ole. Nykyään perusjakkara maksaa 250 euroa, kun Ikeasta kolmijalkaisen vanerijakkaran saa 16,99 eurolla.
Artekin mukaan jakkaroita on myyty reilusti yli miljoona.
Artekin jakkaroita on valmistettu yhtäjaksoisesti 90 vuoden ajan.
Artek alkaa tarjota vuoden 2023 alusta kotikäyttöön ostetuille jakkaroilleen elinikäisen takuun. Päätös takuusta tehtiin vain osittain juhlavuoden kunniaksi, sanoo Michaela von Wendt. Pikemminkin voisi kysyä, miksei takuuta ole myönnetty aikaisemmin. Jakkara on osoittanut kestävänsä läpi vuosikymmenien.
Artekilainen perimä kertoo, että Alvar Aalto ja Otto Korhonen nakkelivat jakkaroita Korhosen tehtaalla testatakseen niiden kestävyyttä. Jakkarat eivät hajonneet, mutta ihmiset kyllä hajottivat itseään kiipeämällä kolmijalkajakkaran päälle seisomaan. Siksi jakkarasta ruvettiin valmistamaan jo vuonna 1934 myös nelijalkaista versiota.
Sitä ihmiset eivät kuitenkaan himoitse ollenkaan yhtä paljon kuin kolmijalkaista, sanoo Antti Tevajärvi.
Klassikko on klassikko.
