Hannu Seppälä muuttaa pian vain 62,5-neliöiseen omakotitaloon – Minitalojen suosio kasvaa, syitä on ainakin kaksi

Pikkuruiset omakotitalot kiinnostavat taas. Hannu Seppälä päätti rakentaa minitalon synnynkotinsa viereen. Rakentamisen kriteereinä olivat muun muassa helppous ja hinta. Uusien pientalojen keskikoko on pienentynyt merkittävästi kymmenessä vuodessa. ”Yhä useammalle koti on paikka, jossa säilytetään tavaroita ja ollaan yötä”, sanoo talopakettiyrityksen myyntipäällikkö.

Hannu Seppälä tutkii uuden minitalonsa papereita synnyinkodissaan. Hän ei edes harkinnut suuren talon hankkimista.

1.1. 17:33

Nokia

Isojen omakotitalojen rakentamisen kulta-aika on ohi. Yhä useampi talovalmistaja on ottanut valikoimiinsa aikaisempaa huomattavasti pienempiä valmistaloja. Niistä pienimpien huoneistoala on vain noin 60 neliömetriä.

Nokialainen Hannu Seppälä, 54, on yksi heistä, joka muuttaa omaan minitaloon vuonna 2023. Seppälä kertoo, että päätös 62,5 neliömetrin kokoisen talon rakentamisesta syntyi, kun hänen tyttärensä perhe alkoi etsiä omakotitaloa. ”Siinä sitten ehdotin, että mitäs jos he ostaisivat nykyisen taloni, jossa olen asunut syntymästäni asti. Asiat lähtivät siitä sitten rullaamaan. Huhtikuussa tein kaupat tulevasta kodistani, joka rakentuu samalle tontille.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut