THL: Uusia koronatartuntoja raportoitu reilut 1 100, tehohoidossa 31 potilasta

Uusia koronakuolemia raportoitiin yksi.

THL raportoi keskiviikkona 1 116 uudesta koronatartunnasta.

2.3. 12:14

Helsinki

Suomessa on raportoitu 1  116 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 67  500 uutta tartuntaa, mikä on noin 16  300 tartuntaa vähemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.

Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata.

Sairaalahoidossa on 763 koronatartunnan saanutta potilasta, joista 31 on tehohoidossa.

Sairaalahoidossa olevien kokonaismäärä on noussut maanantaista 36 potilaalla, mutta tehohoidossa olevien määrä on laskenut neljällä.

Koronapositiivisten sairaalapotilaiden joukossa on myös ihmisiä, joilla koronavirus on todettu sivulöydöksenä ja joiden hoitoontulon ensisijainen syy on jokin muu.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu tänään yksi. Yhteensä koronavirukseen liittyviä kuolemia on koko pandemian aikana raportoitu Suomessa 2  381.

Kaikkiaan koronatartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana noin 658  600.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 2.3. kello 12.25.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut